Tänään päästettiin lehmälaumamme talvilaitumelta vihreämmälle ja vehmaammalle kesälaitumelle. Karjamme on tottunut siihen, että kun jalkaisin tai erityisesti mönkijällä liikutaan pelloilla, on mahdollista päästä uudelle laitumelle. Nytkin isännän aitaamista säesti kiivas huutokuoro ja työskentelyä seurasi tiiviisti usea silmäpari. Vihdoin tuli aika avata veräjä, ja mitä tapahtuikaan − ei yhtikäs mitään. Siinä sonnimme toljotti kiltisti paikoillaan ja odotti; ja niin odottivat lehmät, vasikat, kissat ja ihmiset. Lopulta kutsuäänien ja ruohotukkojen maanittelemana Petrus-sonnimme uskalsi ottaa ratkaisevat askeleet ja johdattaa laumansa maukkaan uuden nurmen luo. Siirtyminen sujui siis varsin rauhallisesti eikä vastaavaa ilakointia tai saksipotkuja havaittu kuin monesti talvet sisällä olleiden lypsylehmien kesälaitumille kirmaamisessa. Ylämaankarja on toisaalta lajina (tilanteesta riippuen) tyyni ja rauhallinen, joten ehkäpä laumamme oli vain yksinkertaisesti cool. Mitäpä sitä hötkyilemään! Uusille vasikoille myös kaikki tämä on tietysti uutta. Niinpä ne jäivät edelleen vain katselemaan ja odottamaan aidan taakse. Sähkölangan tehot ovat niille varmasti tulleet jo harmillisenkin tutuksi, joten mitenkä ne voisivatkaan ymmärtää, että virtapiiriin on ilmestynyt nyt lehmien mentävä aukko.
0 Comments
Tänään ajattelin kirjoittaa puuhasta, joka harvoin onnistuu isännältä yksin - korvamerkkien laitto uusille vasikoille. Jokainen vasikka on korvamerkittävä 20 päivän kuluessa syntymästä, mutta käytännössä se on helpointa vastasyntyneen kanssa. Uusi vasikka ei vielä kirmaa kovaa vauhtia ympäri laidunta vaan lepäilee paikoillaan emon läheisyydessä. Ja yleensä nämä kaksi ovat muutaman päivän erillään muusta laumasta, koska emolehmä haluaa vetäytyä rauhassa poikimaan. Tällä viikolla on syntynyt kaksi vasikkaa parin päivän sisällä. Molemmat emot olivat hiehoja, ja synnytykset sujuivat onneksi hienosti. Tällä viikolla poikkeuksellisesti myös minä pääsin apuun merkkauspuuhissa, sillä usein vasikat ovat sattuneet syntymään arkena ja vielä siihen aikaan, kun olen päivätyössäni muualla. Tuolloin vanha isäntä on ollut uuden apuna. Nyt poikimiset tai oikeastaan uudet vasikat huomattiin molemmat illalla. Ensimmäinen vasikka, Nerida, oli syntynyt ehkäpä vain puolta tuntia aiemmin, ja aluksi se näytti kaukaa nähtynä erehdyttävästi aivan edelliseltä uudelta vasikalta ja sen emolta, koska väritykset sattuivat olemaan samat: punaruskea lehmä ja musta vasikka takalaitumella. Isäntä oli laittamassa paalia samalle laitumelle ja paluumatkalla huomasikin uuden vasikan. Korvamerkkiä ei kuitenkaan enää voinut laittaa kaikessa hiljaisuudessa, koska muu lauma oli lähtenyt traktorin perässä samaan suuntaa. Isäntä huristi hakemaan minua, ja lähemmäs päästyämme siirryin ratin taakse ja isäntä kauhaan pihtien kanssa. Lauma oli huomannut uuden tulokkaan. Kevään varhaisimmat vasikat nuuhkivat jo Neridaa innokkaasti, sonni tutkaili poikinutta lehmää ja muut emot pyörivät ringissä ympärillä. Sinne sitten vain työntämään isäntää nyt jo vähän vauhkoontuneen lauman joukkoon sonnia ja sen sarvia väistellen. No onneksi ymmärsin tarpeeksi hyvin isännän käsimerkkejä, ja suhteellisen pian isäntä saikin napattua vasikan syliinsä ja sitten vain kauha kohti korkeuksia! Naps ja naps, pyyhintä heinällä, kameran välähdys, pieni peruutus, kauha alas ja vasikka takaisin emon luo. Sydän tykytti ja jaloissa sykki emännällä (miksei tietysti isännälläkin ja vasikalla). Neridasta napattu kuva jäi harmillisen epätarkaksi.
Tänään onnistuttiin olemaan ovelampia: uusi emo ja ehkäpä jo usean tunnin ikäinen vasikka olivat taas sopivasti erillään, mutta nyt saatiin teljettyä muun lauman reitti osittain traktorilla ja osittain emännällä, kun asetuin itse pitkä keppi valesarvinani vahtiin kulkureitille. Isäntä onnistui hiipimään tumman sonnivasikan luo ja laittamaan sille merkit. Kuvaamiseen ei käytetty arvokkaita sekunteja, sillä lehmä voi olla omistushaluinen ja arvaamaton. Tervetuloa Nerida ja Nerva! Viime päivinä on mukavasti voinut havaita kevään merkkejä. Sunnuntaina joutsenaura lenteli yli lehmien tarkastuskierroksella. En huomannut laskea, kuinka monta niitä oli, mutta ehkäpä kymmenen. Tihentyneet tarkastuskierrokset liittyvät meillä isoon kevään merkkiin, vasikoiden syntymiseen. Tänä vuonna taisi ensimmäinen vasikka nähdä päivänvalon helmikuun 6. päivä. Tuolloin putkahti maailmaan Nichola, jonka syntymäpäivästä järjestettiin etukäteen arvauskilpailu facebookin puolella. Arvauksia tuli yhteensä lähes 40 ja palkintona oli lihaa. Kiitos osallistuneille! Ylipäätään pitää olla tilanteen tasalla, mutta korvamerkkien laittaminen onnistuu yleensä sitä helpommin, mitä aikaisemmin sen saa vasikalle laitettua. Tietysti merkkien laittamiseen on olemassa myös säädöksin määritelty takaraja. Seuraavat kolme vasikkaa syntyivät myös helmikuussa: tähän mennessä ainoa musta vasikka Nero 12.2., Nemo 22.2. ja viimeisimpänä Narcissus 29.2. Muut vasikat ovat ruskeita. Maaliskuussa ei taidakaan tulla vasikoita, vaikkakin yksi emo saattaa vielä ehtiä poikia lähipäivinä. Sehän tässä on, kun siitossonni on koko ajan emojen kanssa, että tiineyden alkamiset saatikka poikimisten ajankohdat eivät ole tarkkaan tiedossa. Arvailut ja johtopäätökset perustuvat karjan ja niiden tekemisten tarkkailuun. Pelloilta ovat lumet sulaneet pääsiäisen aikana hurjaa vauhtia ja tilalle on tullut järviä, jotka vuorostaan kuivuvat keväämmällä pois. Peltojen reunoja koristavat yli trullien tarpeen jääneet pajunkissat. Ja kissoista puheen ollen, yksi kevään merkki on myös pihapiiriimme eksyneet vieraat kollit. Meidän Mummo-kissamme ikä ei ole tiedossa, mutta edelleen tämän katin hormonit tuppaavat hyrräämään ja sulhasretkillä vietetään päivä jos toinenkin. Toukokuussa sitten luultavasti nähdään seuraukset. Kissat kuuluvat ehdottomasti maataloon, mutta ehkäpä meidän kissavahvuutemme alkaisi jo riittää. Nuorempi kissamme, Pölli, ei näytä valitettavasti perineen emonsa saalistusvaistoja ja -viettejä. Mummo puolestaan saalistaa todistetusti hiirien lisäksi variksia, vesimyyriä ja oravia. Mikä on sinun kevään merkkisi? Onko se kellojen kääntäminen, maahan tehtävät vesilirut vai jokin ihan muu? |
Muistoja maatilan elämästä vuosilta 2016-2018
Arkisto
August 2018
Asiasanat
All
|
Leponiemen maatila
Blogiarkisto
Proudly powered by Weebly