​Tilalla on pyörähtänyt taas aktiivisempi kevätkausi käyntiin ensimmäisten vasikoiden myötä. Oikeastaan vasikoimiseen on nyt liian aikainen vaihe, koska periaatteessa voisi olla kovinkin kylmiä ilmoja. Mietinnässä onkin, miten lykkäämme ensi vuoden poikimisia. Tai no, sonni täytyisi erottaa joksikin aikaa emolaumasta, mutta se taas edellyttää järjestelyjä.
 
Laitumella olevat kolme mustaa pikkuvasikkaa ovat löytäneet toisensa ja kohta varmaankin aletaan nähdä vauhdikkaita leikkejä. Vielä vauhtia vähentävät iän lisäksi laitumen paikka paikoin jäiset kohdat. Vasikat liikkuvat aina aluksi tiiviisti emonsa vierellä, mutta uskaltautuvat päivä päivältä kauemmaksi, ja toisaalta emojenkaan suojelunhalu ei ole niin voimakas kuin pienokaisten ensimmäisinä elinpäivinä. 

Liukkauden lisäksi suoranaista vaaraa ovat aiheuttaneet voimakkaat tuulenpuuskat. Armottomat puhurit ovat särkeneet hiehojen ja karjun pressukatokset ja puita on kaatunut niin talvilaitumelle kuin vanhojen villisikatarhojenkin päälle. Tarhaan kaatuneet puut eivät haittaa, koska ne eivät ole nyt talvella käytössä, mutta lehmien viereen kaatuneet puut olisivat voineet saada osuessaan pahaa jälkeä aikaan.

Vasikoiden tarkkailujen lisäksi oman mausteensa eläinarkeen lisäävät kiimat. Hinkkis-possu kaipailee selvästi karjuseuraa. Se muun muassa murisee, käyttäytyy levottomasti, toisinaan jopa aggressiivisesti eikä edes keskity ruokaan samoin kuin ennen. Tätä pitäisi kestää vain muutaman päivän kerrallaan, mutta tietysti toistua sitten kuukausittain. Samanlaisia merkkejä on ollut aiemminkin nähtävillä, mutta ei yhtä vahvasti. No, aivan pianhan tyttöpossut saavuttavat vuoden rajapyykin, jonka jälkeen Einari-karjun seura onkin ajankohtaista. Hormonien hyrräystä on ehkä havaittavissa myös hiehoilla, sillä tänä aamuna yksi niistä löytyi karkuteiltä. Se oli, uskomatonta kyllä, hypännyt yli korkeasta panssariaidasta ja haisteli innoissaan aidan takaa emolehmiä ja Petrus-sonnia.

Kissojenkin seuraelämä luultavasti aktivoituu tässä kuukauden-parin sisällä, mutta nyt ne seurailevat meitä tiiviisti päivän askareissa. Kollimme on viimeinkin kooltaan mennyt ohi Mummo-kissasta, mutta jotenkin höpsähtäneen lapsekas se on vieläkin. Joskus kattiseurasta tuntuu olevan myös harmia. Talvilaidun pitää tarkistaa mahdollisten uusien vasikoiden vuoksi muutamaankin kertaan päivässä, ja lahkeissa naukuvat kisut vetävät väärällä tavalla puoleensa lehmien huomion. Kameran eteen ne tuntuvat myös tupsahtavan mielellään, mutta ei välttämättä niin, että niistä saisi hienoja poseerauskuvia. 

​Eläinten aktivoitumisen lisäksi muutama päivä sitten ilmassa väreili lupauksia joskus koittavasta keväästä. Auringon ihanat kultaiset säteet herättelivät huomaamaan, että syksyn, lumen ja kylmän myötä oli taas kerran vaipunut jonkinlaiseen talvihorrokseen itsekin. Onneksi tuon turruttavan kooman huomaa vasta, kun harmautta ei enää toivottavasti ole kovin kauaa.   

Myydyin tuotteemme on jauheliha, ja mikäs siinä. Sitä saadaan eläimestä eniten, siitä pystyy valmistamaan monenlaista ja siitä on aika helppo ja nopea loihtia murkinaa. Vinkki numero yksi: sulatamme itse pakasteena olevat jauhelihapaketit lämpimässä tai haaleassa vesihauteessa ennen kypsentämistä. Toki jäinen liha sulaa myös paistinpannulla, mutta vaatii kyllä jatkuvaa kaapimista ja kääntelyä. Ja ainakin omasta mielestämme rakenne ja sitä kautta maku kärsivät. Ylipäätään paistamisessa kannatta kiinnittää huomiota, ettei liha mene liian kuivaksi, sillä ylämaankarjassa on vähän rasvaa.
 
Aika usein uusi asiakas päätyy ostamaan meiltä ensimmäiseksi juuri jauhelihapaketin. Tällöin annamme ohjeeksi, että kokeile tehdä vaikkapa lihapyöryköitä tai pihvejä, mutta mausta vain suolalla ja korkeintaan mustapippurilla, jotta huomaat ylämaankarjan lihan makueron esimerkiksi sika−nautaan tai tavalliseen nautaan.  Hyvää ja laadukasta lihaa ei tarvitse maustaa hyväksi, vaan se on sitä jo itsessään. Tietysti sitten pidemmän päälle on mielekästä loihtia lihaan myös uusia makuvivahteita.

Tällä viikolla Leponiemen maatilan keittiössä syötiin jauhelihaa esimerkiksi kaalilaatikossa. Tämä oli emännän herkkua jo lapsuudenkodissa, joskin olen jättänyt välillä riisin kokonaan pois tai korvannut jollain muulla, kuten nyt spelttihelmillä.
 
Vähärasvaisesta naudanlihasta valmistuu myös erinomaista kebabia. Joskus meillä oli maistiaisina omatekoisia lastuja Rekossa. Kebabin eteen pitää nähdä jo vähän vaivaa, ainakin ilman monitoimikonetta. Omatekoisissa lastuissa on myös se ero, että tuotteessa ei tarvita soijaa, stabilointiaineita, glukoosia tai ylipäätään sokeria. Valmiista lihapötköstä vuollaan sitten vain sopiva määrä lastuja, jotka ruskistetaan.

Muistan, kuinka ennen häitämme eräs vieras tiedusteli, onko meillä jo ruokapataa. Myöhemmin sellainen sitten ilmestyikin käärepapereista muiden lahjojen seasta. Aika monta vuotta kyseinen pata sai kaikessa rauhassa nököttää kattilakaapin perällä ja vain harvoin toimittaa uunissa varsinaista tehtäväänsä. Mutta nyt se on tärkeä ja käytössä. Illalla otat jonkun paistin sulamaan tiskialtaaseen, aamulla valmistelet sen, tökkäät sen uuniin matalaan lämpötilaan ja annat lämmön ja ajan tehdä tehtävänsä, noin niin kuin periaatteessa.  

Paisteistahan voi tehdä ainakin kolmenlaisia ruokia uunissa: sulatettuna kokonaisena könttinä, pienemmiksi kimpaleiksi pilkottuina tai jäisenä kimpaleena ns. jääpaistina. Jos paistaa kokonaista lihaa, voi tietysti käyttää kypsyyden arvioimiseksi lämpömittaria. Täytyy vielä lisätä, että aikojen ylittyminen ei padassa sinänsä ole niin vaarallista, kun käytetään matalia lämpötiloja (esimerkiksi 125 astetta). Silloin liha on vain mureampaa. Lihan ja mausteiden lisäksi pataan voi laittaa smetanaa, punaviiniä, kermaa, kookosmaitoa, herkkusieniä, aurajuustoa, olutta, lihalientä, kasviksia… Jos nyt ei kuitenkaan ihan näitä kaikkia yhdellä kertaa.
 
Arastelin joskus kokonaisen lihakimpaleen ostoa, koska tuntui, että häviää jotenkin vähemmän, jos pilalle menee vain pari pihviä tai paketti jauhelihaa. Sinänsä ymmärrettävää, mutta mikähän sitä voisi mennä pilalle? Liha on vielä raakaa. No laita vielä takaisin uuniin. Liha ei maistu miltään. No kokeile lisätä kypsään ruokaan suolaa, sillä usein se on vain siitä kiinni (ainakin hyvän lihan kohdalla). Liha on kuivunut. No voit kokeilla jotain kastiketta, mutta VALITETTAVASTI se ei yleensä pelasta tilannetta, joten pidä huoli nesteen riittävyydestä padassa!

Aika usein asiakkaiden kuulee sanovan, että kaupasta ei saa (enää) hyvää lihaa. Tämä on oikeastaan aika kummallista, kun miettii kauppojen lihahyllymetrejä. Ehkäpä määrä ja vaihtoehtojen runsaus ovat korvanneet jossain määrin laadun. Toisaalta ei tarvitse kuin muistella omaa lapsuuttaan tai nuoruuttaan 20 vuoden päähän, niin liha ostettiin lihatiskeistä eikä vakuumipakattuina ja marinoituina suikaleina − hitusen kärjistetysti muotoillen. Mutta jos tuote on kaiken maailman kastikkeiden peitossa, niin eihän sitä edes pysty näkemään, saatikka silmämääräisesti arvioimaan.
 
Tässä kuten seuraavissakin lisäosissa on ihan tällaisia perusjuttuja lihasta ja sen valmistuksesta, mutta tarkoitus onkin oikeastaan osoittaa, että hyvästä raaka-aineesta saa aika näppärästi mahdottoman hyvää syötävää ja tarjottavaa, kunhan kiinnittää muutamaan asiaan huomiota.  Reseptejä ei ole välttämättä tarkoitus jakaa, koska niitähän on netti ja kirjat pullollaan. Toki myymälästä saa halutessaan niitäkin.

Onko sinulla mielessäsi jotain sopivaa kysymystä vaikkapa pihvien paistosta tai jostain muusta, jonka voisimme huomioida jo uutta tekstiä suunnitellessa?

Tätä kirjoittaessa näyttäisi pakkasta olevan lämpömittarissa -26 astetta ja nurkissa paukkuu. Idyllistähän se olisi sisällä vain hörppiä kuumaa juotavaa takkatulen ritinässä tai puuhellan lämmössä, mutta eläimiin liittyvät työt nyt sattuvat sijoittumaan tilallamme pääasiassa ulkosalle. Vaikka ruokaa ei tarvitse olla lisäilemässä karjalle joka päivä, kylminä pakkaspäivinä työtä teettävät juoma-automaatit tarkistuksineen ja sulatuksineen.
 
Isännältä saa varmasti halutessaan tarkempaa tietoa meillä olevien automaattien ominaisuuksista, mutta pääpiirteissään yli -15 asteen pakkaskeleissä ne eivät toimi optimaalisesti. Periaatteessa niiden pitäisi toimia hyvin oikein asennettuina, säännöllisellä käytöllä ja oikealla vesikorkeudella, mutta lehmät eivät välttämättä käy yöllä juomassa ollenkaan ja sitten vesi voi jäätyä pitkälle putkistoihin.

Hinkkis ja Vinkkis saatiin parahiksi sisään navetan lämpöön. Possupalatsi sijaitsee navetan matalan osan toisessa päässä − itse asiassa kai samassa paikassa, kuin tilan possut joskus kauan sitten. Kunhan ilmat lauhtuvat, pystytämme possujen ulko-oven eteen aitaelementeistä tarhan. Possula on navetan vanhimmassa osassa, joka rakennettiin, kun aiempi navetta paloi 1965.  Muistelisin appiukon joskus kuvailleen, kuinka hän poikasena joutui ajamaan traktorin pois ympärillään palavasta rakennuksesta.
                            
Olemme ahkerasti hiihtäneet lasten kanssa tänä talvena läheisillä pelloilla, joille vanha ja nuorempi isäntä ovat vetäneet itse tehdyllä latukoneella urat. Toisinaan on hiihdetty hienoissa auringonlaskuissa tai -nousuissa ja pimeän tultua otsalampun valossa. Ensimmäisillä kerroilla vanhempi kissoistamme jaksoi hipsutella perässä, mutta sitten sitä ei ole enää kiinnostanut seurata. Lähellä on kätevä hiihtää, mutta tämä emäntä odottaa malttamattomana, että tulisi enemmän lunta ja latu Anungin järvelle aukeaisi. Maisemien ja ympäristön lisäksi sinne vetää taukotupa, jossa on tapana levähtää ja syödä eväät.

Hiihto liittyy kotipaikkakunnallemme erityisesti tänä vuonna, koska on tämän pitäjän vuoro järjestää maakunnalliset viestihiihdot. Kisat on perinteisesti tarkoitus pitää loppiaisena, mutta tänäkin vuonna ajankohtaa on jouduttu siirtämään sääolojen vuoksi parilla päivällä eteenpäin. Toivottavasti tulevana sunnuntaina on hyvä sää ja paljon yleisöä meidän talkoolaisten lisäksi!
 
Facebook-sivuillemme laitoinkin jo uuden vuoden aattona näkyneet harvinaiset helmiäispilvet, joita lapsemme hälyttivät minut sisältä kuvaamaan − onneksi. Pilvet näkyivät taivaalla aamusta pimeän tuloon asti, mutta vasta myöhemmin illalla meille selvisi, mitä ne olivat. Olen varmasti kohta kyllästymiseen asti hehkuttanut täällä blogissa hienoa taivasta, mutta kun yksinkertaisesti on vain ollut niin mahtavia säitä ja hetkiä. Toisissa töissä saa olla sateella tai kylmillä keleillä sisällä mukavassa lämmössä, kun taas toisissa pääsee osaksi mahtavaa luontoa ja vuoden kiertokulkua.