Jouluaaton myötä tilalle on laskeutunut mukava kiireettömyys.  Perustöiden puolesta ei toki olla vapaalla, mutta kyllä tässä pari päivää voi tehdä vain ne pakolliset eläintenhoitoon liittyvät jutut ja muuten löysäillä maataloushommista. Tunnelman lisäksi ihanaa on ollut sukulaisten näkeminen!
 
Meillä ei eläimillä juurikaan näy joulu, vaikka isäntä kyllä etukäteen tiedustelikin, että laitetaanko possuille jouluvalot. No äskettäin kyllä vaihdettiin hiehoille ja sonneille uudet kuivikkeet, mutta ei sitä erityisesti ajankohdan takia tehty vaan yleisen mukavuuden. Niillä on talvisin vähemmän tilaa kuin emoilla, joten paikat sotkeentuvat nopeampaa.

Lehmän ja sian siisteys on konkretisoitunut itselle harvinaisen hyvin tämän vuoden aikana. Sika sontii yleensä vain tiettyyn paikkaan − lehmä kaikkialle! Sitä löytyy paalihäkistä, kivennäisastiasta, maasta, aidoilta ja joskus niin korkealta seinästä, että millähän saksipotkuilla se sinne lennätetään… 
 
Yksi vuoden päämyyntitapahtumistamme on läheiset Talonpojan Navetan joulumyyjäiset. Täytyy oikein kehaista, että tunnelmallaan ne peittoavat monet muut myyjäiset jo pelkästään upeiden puitteidensa vuoksi! Tänä vuonnakin porukkaa oli navetan vintillä välillä ruuhkaksi asti, mutta mieleen jäivät myös keskustelut ja kuulumisten vaihto eri ihmisten kanssa.  Lihatuotteidemme lisäksi meillä oli edellisvuoden tapaan muun muassa omatekoista ruisleipää myynnissä.
 
Tänä vuonna halusin olla mukana opettelemassa leivinuunin käyttöä alkulämmityksistä ja taikinoiden teosta varsinaiseen leipomiseen ja paistamiseen. Olen kyllä ennenkin ollut paikalla, kun anoppi on leivinuunia käyttänyt, mutta lähinnä on isännän kanssa paistettu jotain jo valmiiksi sopivissa lämpötiloissa. Täytyy todeta, että prosessi on pitkä ja työteliäs, mutta ehdottomasti vaivan arvoinen! Itse uunin käyttö jo vaikuttaa tarkalta, mutta niinpä tuntuu liittyvän ruisleivänkin tekoon monta sieltä täältä ja eri ihmisiltä opittua niksiä ja neuvoa. Ruisleipien lisäksi uunissa valmistui nyt rieskaa, pizzaa, vuokakakkuja ja ohrapuuroa.     Ja tietysti joulukinkku paistettiin paria viikkoa myöhemmin.

Jännitystäkin on joulukuuhun mahtunut. Emolehmien talvilaidunta vaikuttaa kiertelevän jokin peto. Kauriit ovat hävinneet ja lumeen ovat ilmestyneet uudet jäljet. Mahdollista petoa voi houkuttaa joulukuussa syntynyt vasikka, mutta toisaalta lauma kyllä suojelee omaansa, jos se ei vain lähde liian kauaksi muista. Jälkien perusteella vanha isäntä epäilee ilvestä, mutta mikä tahansa se onkin, jäljistä päätellen se osaa kiertää riistakamerat, vaikka niiden paikkaa vaihdetaan.
 
Jotta tilanne ei kävisi liian vakavaksi, niin laitetaanpa tähän loppuun vielä kuvasarja siitossonnistamme. Se on keksinyt oivan tavan saada rapsuteltua kutiavaa mahanalustaansa.

Nauttikaahan toisistanne ja mahdollisista vapaista!

Tämä hauska Jussin kuva tuntui sopivan marraskuuhun oikein hyvin. Tilamme eläimet ovat alkaneet tottua kameran kanssa hipsivään emäntään, joten niitä on päässyt kuvaamaan aika läheltä. Tai sitten uskallan itse lähestyä niitä nykyään paremmin.  Navettamme takana olevalla pellolla on lähes päivittäin vieraillut kauriita, mutta villieläinten kuvaamista varten tarvitsisi kyllä paljon tehokkaammat välineet.

Hyvä kalustokaan ei toisaalta takaa vielä mitään, sillä usein sattumukset ja tilanteet tapahtuvat kuitenkin arkiaskareiden lomassa, eikä niitä ehdi tai pysty kuvaamaan. Tai itse asiassa parhaimmat jutut taitavat sattua ilman ihmisten läsnäoloa. Anoppi oli esimerkiksi yhtenä päivänä nähnyt ikkunastaan, kuinka Hinkkis ja Vinkkis kirmasivat ja suorastaan ilakoivat lumessa ympäri aitausta. Olikohan helmikuussa syntyneiden possujen muistiin jäänyt mitään viime talven ja kevään lumesta?

Possujen yksityiskohtia.

Tässä vaiheessa possupalatsiksi ristityn navetanosan valmistelutkin ovat edenneet. Vanhan lietekuilun päälle on tehty valut, ja kunhan se on kuivunut, päästään laittamaan väliseiniä ja muita sisäjuttuja. Tyttöpossuja ei toki ole tarkoitus pitää siellä kuin välillä. Nyt ei onneksi ole vielä ollut älyttömiä pakkasia, joten Hinkkis ja Vinkkis ovat olleet ulkona omassa aitauksessaan koppi tungettuna täyteen heiniä ja olkia. Einari asustaa tässä vaiheessa yksin toisella puolella pihapiiriä.  Vaikka sika on laumaeläin, luonnossakin karjut liittyvät emakoiden pariin vain kiima-aikoina. Yritämme käydä tervehtimässä ja rapsuttelemassa Einaria kuitenkin muulloinkin kuin vain ruokinnan yhteydessä.         
 
Hiehojen katos talviaitauksineen on saatu valmiiksi. Kaivinkoneella on laitettu vanhat sähkötolpat tukevasti maahan ja sitten panssariverkko ja pressukatos paikoilleen. Tätäkin hommaa on tehty taas kahden tai välillä kolmen sukupolven voimin, vaikka mahatauti kaatoikin pääasiassa naisväen välillä petiin. Ei sitä silloin oikein auta muu kuin sairastaa ja pyykätä.

Ennen viikonloppua talvilaitumella oli enää kaksi vasikkaa, mutta pari päivää sitten syntyi vielä yllättäen yksi lisää. Vanhoista emolehmistä ei oikein osaa sanoa mahan perusteella, ovatko ne tiineenä vai eivät. Tältä lehmältä kuoli tämän vuoden aikaisempi vasikka, ja oikeastaan olikin vähän surullista seurata, kun se etsi kuollutta vasikkaansa ympäri laidunta ja karkasi myös lähimetsään huhuilemaan.  
 
Uudelle vasikalle laitoimme isännän kanssa korvamerkit heti, kun huomasimme sen. Täältä voi lukea aikaisempaa kirjoitusta korvamerkkien laitosta. Itse operaatio sujui hyvin, mutta oma tarkkaavaisuuteni taisi herpaantua lopuksi liikaa, koska takaisin laitumelta pujotellessani saatoin hieman peruuttaa traktorilla puuhun ja kiveen. Isäntä on käynyt tarkistelemassa uusimman tulokkaan selviytymistä aika usein, ja onneksi se hyppelee jo tyytyväisenä emonsa perässä laitumella sinne tänne. Joskus nimittäin kokenutkin emo voi olla liian kauan pois pienensä luota, vaikka se harvinaista onkin.

Emolaumasta siirretyille vasikoille on tehty sukupuolitarkastuksia. Sukupuoli toki katsotaan jo korvamerkkien laittamisen yhteydessä, mutta se ei aina ole kiireisessä tilanteessa ihan yksinkertaista. Tietysti sukupuolen saisi selville, jos sattuisi näkemään, valuuko pissa mahan alta vai taaempaa.  Nyt epäiltiin kahta alun perin lehmävasikaksi ilmoitettua eläintä sonneiksi. Isäntä lähisilmäili taskulampun kanssa vasikoita samalla, kun minä yritin kiinnittää niiden huomiota ja tarjota ruokaa. Epäilyt osoittautuivat oikeaksi ja sukupuolen lisäksi tietojärjestelmiin täytyi korjata nimetkin. Erehtyminen näin päin ei oikeastaan ole vakavaa ainakaan tässä iässä, mutta myöhemmin se saattaa johtaa tukileikkauksiin eläinpalkkioiden osalta.
 
Vaikka periaatteessa onkin eletty kalenterivuoden pimeimpiä ja inhottavimpia aikoja, ovat säät tuntuneet olevan välillä poikkeuksellisen kauniita. Upeita auringonnousuja on saanut ihailla tilan aamupuuhien kanssa samoihin aikoihin. Ja tietysti arjen hetkellisesti katkaissut kohokohta oli maaseutuyrityspalkinnon saaminen. Työt jatkuvat juhlahetken jälkeen niin kuin ennenkin, mutta kyllä kehut ja arvostus tuovat lisäpotkua tekemiseen ja yrittämiseen.