Arkea ja juhlaa

Jussi parhaimmillaan.

Tämä hauska Jussin kuva tuntui sopivan marraskuuhun oikein hyvin. Tilamme eläimet ovat alkaneet tottua kameran kanssa hipsivään emäntään, joten niitä on päässyt kuvaamaan aika läheltä. Tai sitten uskallan itse lähestyä niitä nykyään paremmin.  Navettamme takana olevalla pellolla on lähes päivittäin vieraillut kauriita, mutta villieläinten kuvaamista varten tarvitsisi kyllä paljon tehokkaammat välineet.

Hyvä kalustokaan ei toisaalta takaa vielä mitään, sillä usein sattumukset ja tilanteet tapahtuvat kuitenkin arkiaskareiden lomassa, eikä niitä ehdi tai pysty kuvaamaan. Tai itse asiassa parhaimmat jutut taitavat sattua ilman ihmisten läsnäoloa. Anoppi oli esimerkiksi yhtenä päivänä nähnyt ikkunastaan, kuinka Hinkkis ja Vinkkis kirmasivat ja suorastaan ilakoivat lumessa ympäri aitausta. Olikohan helmikuussa syntyneiden possujen muistiin jäänyt mitään viime talven ja kevään lumesta?

Possujen yksityiskohtia.

Tässä vaiheessa possupalatsiksi ristityn navetanosan valmistelutkin ovat edenneet. Vanhan lietekuilun päälle on tehty valut, ja kunhan se on kuivunut, päästään laittamaan väliseiniä ja muita sisäjuttuja. Tyttöpossuja ei toki ole tarkoitus pitää siellä kuin välillä. Nyt ei onneksi ole vielä ollut älyttömiä pakkasia, joten Hinkkis ja Vinkkis ovat olleet ulkona omassa aitauksessaan koppi tungettuna täyteen heiniä ja olkia. Einari asustaa tässä vaiheessa yksin toisella puolella pihapiiriä.  Vaikka sika on laumaeläin, luonnossakin karjut liittyvät emakoiden pariin vain kiima-aikoina. Yritämme käydä tervehtimässä ja rapsuttelemassa Einaria kuitenkin muulloinkin kuin vain ruokinnan yhteydessä.         
 
Hiehojen katos talviaitauksineen on saatu valmiiksi. Kaivinkoneella on laitettu vanhat sähkötolpat tukevasti maahan ja sitten panssariverkko ja pressukatos paikoilleen. Tätäkin hommaa on tehty taas kahden tai välillä kolmen sukupolven voimin, vaikka mahatauti kaatoikin pääasiassa naisväen välillä petiin. Ei sitä silloin oikein auta muu kuin sairastaa ja pyykätä.

Vanhan vasikan viimeisiä hörppyjä ja uusin tulokas vielä ilman korvamerkkejä.

Ennen viikonloppua talvilaitumella oli enää kaksi vasikkaa, mutta pari päivää sitten syntyi vielä yllättäen yksi lisää. Vanhoista emolehmistä ei oikein osaa sanoa mahan perusteella, ovatko ne tiineenä vai eivät. Tältä lehmältä kuoli tämän vuoden aikaisempi vasikka, ja oikeastaan olikin vähän surullista seurata, kun se etsi kuollutta vasikkaansa ympäri laidunta ja karkasi myös lähimetsään huhuilemaan.  
 
Uudelle vasikalle laitoimme isännän kanssa korvamerkit heti, kun huomasimme sen. Täältä voi lukea aikaisempaa kirjoitusta korvamerkkien laitosta. Itse operaatio sujui hyvin, mutta oma tarkkaavaisuuteni taisi herpaantua lopuksi liikaa, koska takaisin laitumelta pujotellessani saatoin hieman peruuttaa traktorilla puuhun ja kiveen. Isäntä on käynyt tarkistelemassa uusimman tulokkaan selviytymistä aika usein, ja onneksi se hyppelee jo tyytyväisenä emonsa perässä laitumella sinne tänne. Joskus nimittäin kokenutkin emo voi olla liian kauan pois pienensä luota, vaikka se harvinaista onkin.

Suolakivi ja heinät maistuvat.

Emolaumasta siirretyille vasikoille on tehty sukupuolitarkastuksia. Sukupuoli toki katsotaan jo korvamerkkien laittamisen yhteydessä, mutta se ei aina ole kiireisessä tilanteessa ihan yksinkertaista. Tietysti sukupuolen saisi selville, jos sattuisi näkemään, valuuko pissa mahan alta vai taaempaa.  Nyt epäiltiin kahta alun perin lehmävasikaksi ilmoitettua eläintä sonneiksi. Isäntä lähisilmäili taskulampun kanssa vasikoita samalla, kun minä yritin kiinnittää niiden huomiota ja tarjota ruokaa. Epäilyt osoittautuivat oikeaksi ja sukupuolen lisäksi tietojärjestelmiin täytyi korjata nimetkin. Erehtyminen näin päin ei oikeastaan ole vakavaa ainakaan tässä iässä, mutta myöhemmin se saattaa johtaa tukileikkauksiin eläinpalkkioiden osalta.
 
Vaikka periaatteessa onkin eletty kalenterivuoden pimeimpiä ja inhottavimpia aikoja, ovat säät tuntuneet olevan välillä poikkeuksellisen kauniita. Upeita auringonnousuja on saanut ihailla tilan aamupuuhien kanssa samoihin aikoihin. Ja tietysti arjen hetkellisesti katkaissut kohokohta oli maaseutuyrityspalkinnon saaminen. Työt jatkuvat juhlahetken jälkeen niin kuin ennenkin, mutta kyllä kehut ja arvostus tuovat lisäpotkua tekemiseen ja yrittämiseen.   

Komea siitossonnimme Petrus.