Kunnallisvaalit ovat tavoittaneet tämänkin maatilan. Tämänviikkoisessa Perhonjokilaaksossa (30.3.2017) oli oiva kolumni vaalikoneiden käytöstä ja merkityksestä, ja ainakin meidän taloudessamme niitä on testattu ja sopivia ehdokkaita mietitty. Itse näkisin, että vaalikoneiden kysymyksiin vastaaminen on tärkeää, mutta vielä enemmän ne hyödyttävät sekä ehdokasta että äänestäjää, jos ehdokas viitsii nähdä oikeasti vaivaa ja avata näkemyksiään monivalintojensa perään. Oletko jo itse tutustunut ehdokkaiden ajatuksiin tai jopa löytänyt sopivan?
 
On sanottu, että nykyään kiinnostus politiikkaa kohtaan ja äänestysaktiivisuus ovat laskeneet. Ennen saattoi olla toisin. Syksyn aikana tämä emäntä tarttui mielenkiintoiseen teokseen, Pientilan emäntä, joka käsittelee maatalouden peruskysymyksiä ja (pien)tilallisen elinolosuhteita lähinnä 1970-luvulla. Teos perustuu tilastoihin sekä tilallisten että eri organisaatioiden edustajien haastatteluihin. Pienen ihmisen kautta konkretisoituvat suuret poliittiset linjaukset ja historian kehityskulut − ehkä yllättävinekin seurauksineen. 

Vaikka Pientilan emäntä -teos hiukan asenteellinen onkin, pysäyttää se lukijan tehokkaasti ajattelemaan, kuinka vähän politiikan keskuspaikoilta syrjässä oleva yksilö voi lopulta vaikuttaa asioihinsa ja elämäänsä. Eikä tilanne ole ainakaan parantunut, sillä globalisaation ja EU:hun liittymisen myötä on päätäntävalta lipunut yhä kauemmaksi suomalaisen maatalousyrittäjän elämästä. Toisaalta parannuksiakin on tapahtunut, kuten lomitusjärjestelmä ja jotkin eläkkeisiin liittyvät muutokset.

 Vaalikoneiden kysymyksistä maataloutta lähelle tulevat ainakin yritystoimintaa, luontoa, kiinteistöjä, kaavoja ja ruokaa sivuavat kysymykset. Vaaleissa omasta mielestäni näkemysten lisäksi ainakin yhtä olennaista ovat ehdokkaan arvot, kyky ajatella asioita monipuolisesti eri näkökulmista ja yhteistyötaidot. Milläs koneilla näitä puolia sitten voisi tuoda ilmi?

Vaalien alla jokaisen ehdokkaan varmaankin pitää miettiä potentiaalinen kohderyhmänsä ja heidän tärkeiksi kokemansa asiat, mutta lopulta politiikka on kuitenkin yhteisten asioiden hoitoa ja kompromissien tekoa. Vaikeihin asioihin ei liene helppoja ratkaisuja. Toivon, että aikanaan valituksi tulevat henkilöt ovat valmiita etukäteen ottamaan tarpeeksi ja monipuolisesti selvää asioista, joista päättävät. Tarmoa ehdokkaille näin vaalien loppumetreillä ja kiinnostusta ja äänestysintoa muille!

Täällä me kasvetaan Suomen luonnossa, omalla tilalla, tuttujen lajitoverien ympäröiminä. Meistä huolehtii tutut emäntä ja isäntä, joitten työtä taas valvoo ja tarkastaa joka vuosi tarkat suomalaiset virkamiehet. Isäntä kasvattaa meijän ruuaksi nurmirehua luonnonmukaisilla tavoilla. Meijän elinolosuhteet on hyvät eikä me olla tarvittu antibiootteja, ennaltaehkäisevästi tai sairautta hoitamaan. Meitä voi nähä näin netin kautta tai tulla sovitusti moikkaamaan vaikka paikan päälle.
 
Kun me synnytään, meistä huolehtii emo, joka opettaa lehmäntavoille ja osaksi laumaa. Täällä me vietetään rauhallista lehmän elämää syntymästä melkein kuolemaan saakka. Kun tulee meijän viimenen päivä, me matkustetaan paikallisella eläinkuljetusautolla 50 kilometrin päähän pienelle lähiteurastamolle. Sillon kyytissä ei oo muita eläimiä.
 
Meijän lisäks kuluttajaa ja muuta luontoa arvostetaan myös. Meijän laidunnautojen liha on muuten ainoa lähes hiilineutraali lihantuotantomuoto. Elintarvikeviljan tuottaminen ei näin kaukana pohjoisessa oo ympäristön tai talouden kannalta järkevää.   Ja sit muuten lähilihalla vähennetään kuljetuksen, varastoinnin ja jopa ruokahävikin tarvetta. Ei oo monimutkasia ja katkeamisalttiita kylmäketjuja, ei hämäriä alihankkijoita tai piilotettuja lihaeriä. Se pakastettu liha, jota ei saaha myytyä, teetetään jalosteiksi tai menee koiranruuaksi.
 
Meijän isäntää ja emäntää harmittaa, ku kaikki ei oo kiinnostuneita ruuan terveellisyydestä tai turvallisuudesta tai sitte niillä ei oo mahollisuutta vaikuttaa syömisiinsä tai maksaa laadusta. Isäntää ja emäntää harmittaa myös muitten suomalaisten isäntien ja emäntien puolesta, kun niitä ei aina osata tai haluta arvostaa.
 
Emäntä ja isäntä ei yleensä tykkää laittaa ajatuksia meijän päähän tai sanoja meijän suuhun, ku eihän ne niitä oikeesti tiijä. Mutta nyt ne aatteli, että se ois kaikkien kannalta eettistä ja oikein.  On ne meitä muuten sen verran tarkkaillu ja meistä huolehtinu, että kaipa ne meistä jotain tietää.  

Kevään tulo enteilee kiireisempiä aikoja. Isännän ajatukset alkavat hiipiä tuleviin kylvöhommiin ja emännän ihanaan valoon, multaan ja luonnon heräilyyn. Isäntä on tehnyt viljan itävyyskokeita, ja itse ostin kaupasta vähän siemeniä ja jotain istutusruukkuja ja -pakkauksia. Isäntä suoraviivaisesti suunnittelee, toteuttaa ja yleensä onnistuu kylvöpuuhissaan. Emännän viljelypuuhissa olennaista ja tärkeää on haaveilu, siemenpussien hypistely ja viipyilevä hääräily − onnistuneesta lopputuloksesta voi olla sitten yllättyneenkin ilahtunut.   

Nyt olisi tarkoitus perehtyä taimikasvatukseen aikaisempia vuosia paremmin, kun tähän asti on kylvetty suoraan maahan siemeniä ja sipuleita tai ostettuja taimia. Isäntä oli myös huomannut oivan vinkin kananmunankuorille. Niistä saa loistavat luonnolliset ruukut siementen esi-istutukseen (puutarhaan ei pelloille).   Monen vuoden jälkeen voisi innostua vaihtamaan myös uudet mullat ruukkukasveihin.

Lehmärintamalle ei kuulu uutta. Viimeisimmät vasikat syntyivät ihan alkuvuodesta ja niistäkin yksi menehtyi myöhemmin tapaturmaisesti. Se jäi jostain käsittämättömästä syystä emonsa alle. Pelloilla vaeltelee kuitenkin karjan ja vuohen lisäksi kettu ja metsäkauriita.  Aiemmin repolainen jätti itsestään vain jälkiä sinne tänne tai ääriviivat riistakameran kuviin, mutta yhtenä iltana sattui oikeastaan lumoava kohtaaminen: Iltahämärissä huomasin talvilaitumella erilaisen karvakasan, joka osoittautui ketuksi. Aluksi se lähti karkuun, mutta uskaltautui sitten yhä lähemmäksi kuikuilemaan, kunnes jatkoi matkaansa lähimetsään. Söpöstä ulkonäöstään huolimatta ehkäpä juuri se saalisti suihinsa naapuritallin ankat. Emännän kotitarvekanoja täytynee vielä miettiä uudemman kerran.

Viime viikolle sattui koululaisten talviloma. Aivan loman aluksi lainasimme kirjastosta ison kassin kirjoja. Mukaan tarttui muun muassa kaksi luonnonmateriaaleihin liittyvää kädentaitokirjaa. Kylläpä sitä vain saisikin kaikenlaisia ihania sisustuselementtejä ja koristuksia tehtyä! Havainnollisten ohjeiden perässä olivat vielä tärkeät ohjeistukset jokamiehenoikeuksista, jotka kyllä kannattaa opetella.

Lomasäät eivät nyt parhaat mahdolliset olleet. Aluksi oli mukavasti pakkasta ja luontokin näytti hienolta, mutta sitten lämpeni.  Suvilumesta rakennettiin monta tuntia linnaa ja iglu takapihalle, mutta liian kauan jatkunut plussakeli romahdutti harmillisesti hienot rakennelmat.  

PS. Kevään korvilla voisi kaiken arkisen tohinan lisäksi toisaalta syventyä pohdiskelemaan kulutustottumuksiaan tai arjen arvojaan. Täältä löydät ekopaaston paastopolun, joka johdattelee monin eri vinkein hiljentämään ja hiljentymään.