Jos kesä oli tällä seudulla sateinen, niin tämä syksy on tähän mennessä ollut ilmoiltaan päinvastoin oikein hyvä ja hieno. Auringonpaisteesta ja kuivista keleistä on kyllä tullut nautittua, ja mielelläänhän sitä silloin lähtee ulos päivän töihin tai muuten vain nauttimaan ulkoilmasta.

Vanhat työt kiinnostavat ja niitä olisi mukava oppia niin kauan, kuin niitä joku osaa opettaa. Ihan vain estetiikan kannalta kokeilin nostaa viimeisen rehunteon jälkeen muutamasta karhosta heinää seipäille kuivumaan. Se oli aika hankalaa, vaikka puolustukseni täytyy todeta, että tuollaisessa nuoressa heinässä ei ole kortta oikeastaan ollenkaan. Lopputulos oli kuitenkin muutaman päivän ihan hieno, vaikka isäntä nimesi takapihan heinäseipäineen Golgataksi ja seipäät tuppasivat kaatumaan ja heinät tippumaan. Täytynee yrittää ensi kesänä uudestaan.

Tein myös hiljattain rukkikauppoja, joten ehkäpä pääsemme tutustumaan kehräämisen saloihinkin vielä. Pidän vanhoissa esineissä usein ulkonäön lisäksi niiden taakse kätkeytyvästä historiasta. On mukava tuntea ikään kuin olevansa niiden kautta osa historian jatkumoa ja sukupolvien ketjua. Nytkin kyselin rukin alkuperästä ja käytöstä, mikä lisää esineen arvoa itselle. Vaikka vanhat tarvekalut ovat enemmänkin koristuksia, voisi niistä monia edelleen käyttää, mikä osaltaan kertoo entisajan materiaaleista ja osaamisesta. Toiset isovanhempani ovat vielä elossa, ja toivonkin saavani kuulla heiltä vielä paljon mielenkiintoisia ja arvokkaita tarinoita menneiltä ajoilta ja toisaalta hyödyllisiä neuvoja ja vinkkejä. Tämän digiajan yksi hyvä puoli tietysti on toisaalta se, että monia asioita on tallennettu havainnollisesti talteen. Itse asiassa myyjän mielestä rukki varmaan päätyi hyvään kotiin, koska hän lähetteli minulle linkkejä perään netissä olevista kehruuvideoista.       

Märän kesän ja sitä kautta kiinni jäämisen vuoksi isäntä ei viitsinyt ajella pientareita ja pellonreunuksia kesällä, vaikka nyt onkin myöhäistä rikkakasvien kannalta tehdä sitä hommaa. Mutta pierruksia, kuten mini-isäntä niitä nimitti, on sitten trimmattu viime aikoina. Sitä touhua varten käytiin yhtenä aamuna isännän kanssa keräämässä vanhalta laitumelta aitatolpat ja langat pois. Vanha isäntä kävi puimassa myös viimeisiä viljapeltoja ja kyntämishommia on ainakin emännän kuullen ajateltu ääneen. Välillä on sitten lisäilty akkuihin virtaa tai konepellin alle öljyä, mutta näistä ei emäntä oikeastaan osaa sen tarkemmin selostaa.
 
Meillä on viljalla niin vähän peltoja, että päätimme tänä vuonna ostaa toiselta viljelijältä olkipaaleja. Ja toisaalta, onhan meillä nyt possujakin, jotka myös tarvitsevat hyvät, lämpimät ja puhtaat nukkumis- ja lepopaikat. Hyvä, että toisella viljelijällä on ylimääräisenä sellaista, mitä itse tarvitsee. Heinäpaaleja pitää tietysti olla talvea varten myös riittävä määrä. Näyttäisi siltä, että niitä tuli ainakin omiin tarpeisiin riittävästi. Jonakin vuonna on ollut puolestaan niitä omalla tilalla vähän yli tarpeen, että on voinut sitten jelpata jotain toista vuorostaan.

Ilmojen lisäksi syksyinen luonto on tietysti aivan mahtava, vaikka Keski-Pohjanmaan ruska varmaan kalpeneekin Lapin väriloistolle. Muistan oikein ajatelleeni alkukesästä, että kaikki on liian vihreää. No nyt on sitten tullut kellertävää, rusehtavaa, punaista ja muita värejä täydentämään luonnon väripalettia. Nappasin hauskan kuvan meidän tilamme kalliomaalauksista, joita on taittu tehdä pikkukätösin aronian avulla. Sinänsä hauskasti ihan ”Golgatan” lähettyville on taiteiltu ainakin omiin silmiini enkeliä muistuttava teos.  

Taisin muistutella Suomen luontopäivästä (27.8.) täällä blogissa. Luonto järjestikin meille tuolloin varsinaisen yllätyksen, kun myrskytuuli kaatoi yhden pihakoivuistamme melkein talon päälle. Roskat oli pakko korjata melkein hetimiten, koska puu kaatui osittain kotimme johtavan tien ja postilaatikon päälle. Onni onnettomuudessa oli, ettei kukaan sattunut olemaan juuri silloin väärässä paikassa väärään aikaan, kuten olisi ollut hetkeä aiemmin.  

Jaahas, säähän se on aina hyvä puheenaihe, kun ei heti tule mieleen parempaakaan.   Eräänä iltana istuskelin työhuoneessa tietokoneella, kun vilkaisin ulos navetan suuntaan. Harmaiden sadepilvien sijaan näkyikin hienoa vaaleanpunertavaa loimotusta, ja oli pakko lähteä katsomaan, miltä esteetön taivas ja maisema oikeasti näyttäisivät. Muutamaa päivää aiemmin vangitsin (isännän) kännykkäkameraan myös  jänniä pilviä. Kuvista tuli hienoja, mutta taas tuli mieleen, että pitäisi hommata kunnon kamera, koska pidän kuvaamisesta. Sen pitäisi kuitenkin olla niin simppeli, ettei kaiken maailman säätöihin välttämättä tarvitsisi käyttää tolkuttomasti aikaa.

Nopeasti kuvausvalmis kamera olisi paitsi maisemien, myös eläinten vuoksi näppärä: Yhtenä päivänä kauris asteli varovaisesti pihatiellä ihan olohuoneen vieressä. Kuvaan emme sitä harmillisesti ehtineet kuitenkaan taltioida. Tämä yksilö tuli harvinaisen lähelle, sillä usein peuralaumat, kurjet ja joutsenet ovat hieman kauempana pelloilla ja metsänreunassa. Ja olihan tässä sonnikin parin lehmän kanssa pihalla hieman karkuretkellä, mutta ne hetket eivät  ole niin ikuistamisen arvoisia.

Piha-asiat ovat nytkähtäneet jonkin verran eteenpäin. Päätin tällä kertaa oikein lukea, miten kaiken sääntöjen mukaan hyvä perunamaa tehdään, ja heti meni pieleen. Ohjeistuksen mukaan perunat olisi pitänyt asetella pieniin vakoihin ja vain kevyesti peittää mullalla. Sitten myöhemmin ehkäpä kahteen eri kertaan mullata kunnolla ja tehdä varsinaisia penkkejä. Istutin kolmeen riviin tasaisesti kahden kissasilmäparin vahtimana siemenperunoita ja laitoin kevyesti multaa päälle.

Isäntä tuli myöhemmin kysymään, että mihin oikein olinkaan ne perunat istuttanut, kun hän ei hahmottanut penkkien ja niiden välien eroa.  Tuhahdin mielessäni, mutta päätin käydä korjailemassa tilannetta myöhemmin. Ja aijai, heti ensimmäisellä kuokan kaapaisulla pari perunaa pomppasi esiin. Kyllä tunsin itseni tomppeliksi! Tästä lähtien en lue ohjeita vaan teen niin, kuin olen aina ennenkin tehnyt, tai sitten haen tutaltani (isoisän nimitys täälläpäin) traktorin perään laitettavan perunanistutuskoneen, ja jälkikasvu saa seurata äitinsä jalanjälkiä perunantiputtamismestarina.

Niin maanviljelijän kuin kenen tahansa kannattaa aina välillä miettiä, mitä tekee itse, mitä teettää ja mitä ostaa valmiina. Isäntä oli hommannut Vaasasta edullisia kasvilaatikoita, jotka kävimme peräkärryllä yhtenä päivänä hakemassa Jeppiksestä. Vanha ja iso kasvimaalaatikko oli jo melkoisen kulunut, joten päätimme ostaa valmiina neljä pienempää. Laatikoiden tuojaa odotellessa aika kului sopivasti huoltoaseman munkkeja syöden ja paikallista suomenruotsin murretta kuunnellen. Pari kirjoitusta aiemmin pähkäilin parvekkeen uusia kaiteita. Tässäkin päädyttiin valmiisiin aitaelementteihin, jotka poikkeavat haaveilemistani ristikoista.  Vaikka rakentamiseen olisi koneet, työkalut ja taidotkin valmiina, aikaa tuntuu vain olevan liian vähän ja syksy aina vastassa yllättäen nopeasti.
 
Verkkokaupasta tilattuja kaiteita odotellaan vielä saapuvaksi, kukkapenkkien saamista valmiiksi ja uusia kissanpentujen syntyväksi  − mutta tällä hetkellä eniten pikkuisännän parantumista vatsataudista terveeksi.
 

Laitetaanpa tähän loppuun vielä kuva-arvoitus. Mitä ovatkaan nämä ulkoa löytyneet jutut?

Päällimmäisenä fiiliksenä tällä hetkellä taitaa olla keskeneräisyys. Tohkeissamme aloitimme viime viikolla traktoritallin maalausurakan lasten kanssa. Tallin eteläpääty oli aika karseassa kunnossa, ja vanhojen maalien rapsuttamiseen kuluikin yllättävän paljon aikaa. Eipä tuo maalaaminenkaan huimaa vauhtia edistynyt, vaan seinä on tällä hetkellä vähemmän kuin puolivalmis. Apulaisetkin uupuivat muutaman laudan jälkeen ja kissa muuttui osittain lumikista kärpässieneksi.  Jahka tämä urakka päättyy, täytyy seuraavaksi kohteeksi varmaankin ottaa Hinkkiksen ja Vinkkiksen koti, sillä nehän ovat avuliaasti jo aloittaneet pohjatyöt.

Perunamaan multaa täytyikin möyhiä useampaan kertaan traktorin voimin, että sinne ylipäätään sai muutaman penkin tehtyä. Tiiviyden ja kovuuden lisäksi ajatus perunoista kasvamassa jokseenkin suurten kuivalantapaakkujen ympäröiminä lisäsi muokkaustarvetta. Tiedä sitten, onko sillä loppupeleissä niin kovasti väliä, onko lopputuotos hienojakoisina muruina vai klöntteinä. Niin ja siis siellä penkeissä ei ole vielä yhtään perunaa itämässä.
 
Kylvökone hajosi ensimmäisenä kylvöpäivänä, mutta vika saatiin itse korjattua, joten tänään isäntä on kylvänyt kauraa lähes koko päivän. Kauran lisäksi kylvetään vielä ohraa ja nurmea. Yhdellä pellolla oli vielä viikonloppuna niin paljon vettä, että sinne oli asiaa vain kaivinkoneella. Tilanne on nyt parempi, mutta taitaa salaojat olla vieläkin tukossa ja pellolle pääsy kylvökoneella kaukana tulevaisuudessa.

Yksi hävettävä ja pahasti silmiinpistävä epäkohta on tilamyymälämme läheinen parveke. Viime kesänä työmiehenämme ollut serkkuni sai sen kaiteista rapsuteltua vanhoja maaleja pois, mutta en tiedä uskallanko tunnustaa hänelle, että haaveilenkin tilalle tykkänään uutta kaidemallia. Haluaisin ristikkokaiteen, mutta kukahan sen tekisi? Minulle on selvästi ilmaistu, että isäntä ei käytä sellaiseen kallista aikaansa, ja pelkäänpä, että emännän aikaansaannos ei juuri nykyistä näkymää voittaisi.
 
Ei ole tämä arki meillä siis yhtä tehosuoritusta ja idylliä, mutta yhdyn tyttäreni iltapalasanoihin: ”Kyllä elämä on täällä maatilalla ihanaa!” Tarvittaessa katse täytyykin yrittää kääntää epäkohdista tai huolista hyviin ja voimaa antaviin asioihin tai ottaa Suomen euroviisukipaleesta mallia − Sing it away!