Possuillamme on ollut onnenpäivät, kun emännän isoisä on tasaiseen tahtiin tuonut niille omppuja syötäviksi. Aikoinaan, kun meillä oli villisikoja, ne jopa kyllästyivät omenoihin, kun yhtenä satoisana syksynä moni toi kärsäkkäille ylimääräisiä omenoitaan. Hinkkikselle ja Vinkkikselle ei todellakaan ole vielä tullut raja vastaan, ja kisailu ilmassa lentelevistä keltapunaisista herkkupaloista käy kuumana. Poikamme oli todistanut hauskaa tapahtumasarjaa tässä taannoin: hän oli heittänyt tavanomaiseen tapaansa varsinaisen omenasateen possuille ja huomannut Vinkkiksen piilottelevan omenoita maahan kaivettuun koloon. Se kävi aina hakemassa kuoppaansa lisää täytettä uuden omppukuuron jälkeen, mutta ei ollut huomannut, että samalla Hinkkis nappasi samaisesta kuopasta hedelmiä itselleen, kun ne olivat kai siinä niin sopivasti tarjolla. Juoni paljastui kyllä melko nopeaan, ja Vinkkis kuulemma siirtyikin herkuttelemaan sitten lepokopin suojiin. Poikamme on myös huomannut Einarin hauskan omenarituaalin.  Se nimittäin tallaa omenan päälle sorkallaan ja poimii sitten rauhalliseen tahtiin sopiviksi suupaloiksi hajonneen herkun suuhunsa.
 
Mummo-kissa on päässyt taas hiirten makuun, tai ainakin se on esitellyt saaliitaan ylpeänä emännälle ja näkyvämmin napostellut pieniä siimahäntiä suihinsa pihalla. Possujen ja kissojen kautta ovat kyllä ruokiin liittyvät huonot käytöstavat tulleet konkreettisesti ilmi. Possut mässyttävät ja maiskuttavat äänekkäästi ja hiiret lentelevät kuolleina tai puolielossa pitkin nurmikoita ja kivetyksiä ennen kuin niillä on leikitty tarpeeksi, jotta ne voi syödä. Lienee luonnollista ja sopivaa käytöstä eläimille, mutta voi niin kauhean paheksuttavaa ihmisille! Eläimet ovat toisaalta ilahduttavan hyvillään ruuastaan. Muistuupa mieleeni myös eräs hauska kiitoksen osoitus: olin pistänyt terassin ruokakuppiin ison annoksen silakoita. Illan mittaan kalat olivat häipyneet, mutta ikään kuin vastavuoroisesti niiden lähelle ovimaton päälle oli ilmestynyt kuollut harmaa hiiri.  

Isännän kanssa on tässä syksyn alkuun maisteltu sekä lihasta että kasviksista tehtyjä herkkuja. Päätin kokeilla tehdä borssikeittoa omista juureksista pitkän kaavan kautta, ja lopputulos oli varsin onnistunut. Ihan kasvisversiota ei tullut tällä kertaa valmistettua, sillä silppusin pekonia antamaan lisää makua, mutta mitenkään välttämätön se ei olisi ollut. Sitten päätin kokeilla myös tuoreherne-kukkakaalikeittoa, mutta sen resepti tarvitsisi vielä munklausta, vaikka keitto maistuikin isännälle ja jälkikasvulle. Kaupan vihanneshyllystä käteen tarttui myös mustakaalipussukka, ja hetken googlailtuani päätin kokeilla tehdä siitä melko perussalaatin öljypohjalla kasvispihvien kylkeen. Mustakaalen maku on raakana ehkä miellyttävämpi kuin samantapaisen lehtikaalen.
 
Julkisuudessa on ollut esillä liika lihansyöminen, ja täytyy todeta, että itse asiassa liputamme myös kasvisruuan puolesta. Näkisimmekin että laatu korvaa määrän, eli kun syö lihaa, niin sen kannattaa sitten olla mahdollisimman hyvää.  Laadukkaan lihan tuottaminen ja myyminen tuntuvat itsestä hyvältä. Ylämaankarjan liha on toki kalliimpaa kuin se niin sanottu tavallinen kaupasta ostettu liha, mutta siihen on olemassa syynsä: liha on terveellisempää ja maukkaampaa, ja toisaalta eläin kasvaa lypsylehmiin tai muihin tavanomaisiin pihvirotuihin verrattuna puolet hitaammin, mikä osaltaan vaikuttaa edellisiin plussapuoliin. Isäntä päätti tehdä vähärasvaisesta naudanlihastamme kebabia, joka onnistui älyttömän hyvin. Eipä tarvitse enää lähteä sellaista grillille syömään tai ostaa kaupasta, kun parempaa saa tehtyä itse. Jos tässä oikein innostutaan ja kiinnostusta löytyy, niin voisimme näitä pötkyjä joskus tarjota myyntiin myös paikallisessa reko-piirissä.

Jos nyt ei välttämättä halua syödä lihaa tai kaipaa vaihtelua, niin markkinoillehan on tullut uusia lihankorvikkeita, kuten kaura- ja palkokasvipohjainen nyhtökaura, härkäpapua sisältävä härkis tai maidosta jalostettu mifu. Näistä käsittääkseni Valion mifu ja Verso Foodin härkis ovat pääraaka-aineiltaan suomalaisia. Nyhtökaura saapui kuluttajien tietoisuuteen mullistavana suomalaisena uutuutena ja toivottavasti yhtä mullistava kohu oli hetken päästä se, että nämä valmistajan hehkuttaman pohjolan superfoodin kaura ja härkäpapu eivät olleetkaan suomalaisia. Siinä mielessä tuotteen ekologisuuden peruspohja kyllä pettää, kun hiilijalanjälki ei olekaan niin pieni kuljetuskustannusten vuoksi. Ulkomaalaista raaka-ainetta selitettiin kotimaisen vastaavan puutteella, ja toivottavasti sellaista sitten tulevaisuudessa saadaan ja käytetään.

Tuottajana ihmetyttää sellaisten ruokatarvikkeiden tuonti Suomeen, joita täällä on omastakin takaa. Esimerkiksi MT:ssä 14.9. esillä olleessa uutisessa TTIP-sopimuksesta USA:n lihanvientijärjestön edustaja piti Suomen etuna, että tänne tuodaan Yhdysvalloista monikertaisesti hyvää naudan pihvilihaa. Ymmärrän kyllä, että tänne kannattaa tuoda vaikkapa banaaneja tai kaakaota, mutta mitä järkeä on saastuttaa luontoa rahtaamalla tänne tuotteita, joita jo valmistetaan itse? Tai toisekseen samasta Maaseudun Tulevaisuuden uutisesta ilmenee, että Yhdysvalloissa ilman hormoneja tuotettavaa lihaa on häviävän pieni määrä…

Maatalous tuntuu ylipäätään olevan joillekin ongelmavyyhti, johon vaikuttavat yritysmaailman taloudelliset ja toisaalta inhimillisyyden ja luonnon näkökulmat. Paitsi että maanviljelijä pohtii asioita omassa päässään, niin muilla tahoilla on myös eettinen tai lainsäädännöllinen tarve ottaa kantaa ja vaikuttaa niin, ettei vain voi eristäytyä kuplaansa elelemään omaan rauhaansa, vaikka joku ehkä haluaisikin. Julkisissa kannanotoissa ja miksei tietysti ihan yksittäistenkin ihmisten ajatuksissa häiritsevät toisinaan tiedon puute ja jonkinlainen putkinäköisyys, kun esimerkiksi Suomen oloja verrataan globaalin maailman meininkiin ja käytänteihin. Tietoa, kokemusta ja näkemystä kannattaisi hankkia monipuolisesti − miksei tietysti ihan tuottajan itsekin. On etulyöntiasema esimerkiksi nähdä ruokansa kasvavan ja mihin se sitten päätyy ennen kauppaa tai omia kaappeja. Alla oleva kuva on näpsäisty muutama vuosi sitten vierailukäynnillä läheisellä pienteurastamolla, johon karjamme suuntaa, toivottavasti hyvän elämän päätteeksi.

Piti taas oikein käydä tarkistamassa, että mikäs se virallinen syksyn alku on. No sehän riippuu lämpötilasta, ja syksy alkaa eri puolella Suomea eri aikaan. Terminen syksy ikään kuin starttaa Pohjois-Suomesta yleensä elokuun viimeisellä viikolla ja sieltä sitten leviää vaihtelevasti kohti lounaista Suomea noin kuukautta myöhemmin. Termisen syksyn raja on alle +10 asteen keskilämpötila vuorokaudessa.
 
Tällä ja viime viikolla tälläkin tilalla on iso asia ollut koulujen alku, ja samalla on myös emännästä tuntunut ulkona kovinkin syksyiseltä. Pihalle on alkanut tippua lehtiä ja aamut ovat olleet koleita. Eikö koulun aloitus myös mielissä liitetä enemmän syksyiseksi jutuksi? Isännän päivärytmiin ei tällä sen kummempaa vaikutusta ole ollut, mutta lapsille ja tällä kertaa emännälle se on muutos. Tähän asti olen ollut päätyössä tilan ulkopuolella, mutta nyt olen opintovapaalla, opiskelen Green Care -alaa ja puuhastelen samalla tässä tilalla. Joten voi olla, että osa tulevista kirjoituksista keskittyy myös käsittelemään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua luontolähtöisistä näkökulmista.

Yksi kesäämme kuuluneista asioista oli luomutarkastus, joka luomutiloilla on vähintään kerran vuodessa. Tarkistukset tiloilla ovat iso juttu. Toisille maanviljelijöille tuskin tarvitsee selittää, mutta ehkä kuluneena vuonna maatalouden byrokratiaa ja tukiehtojen viidakkoa ja vaikutuksia on avattu selkokielisesti ja konkreettisesti myös muiden ammattikuntien edustajille. Toisaalta niin alalla kuin alalla eletään jonkinlaisessa kuplassa, ja itselle jokapäiväinen ja tärkeä asia ei toista ihmistä sitten liikutakaan mitenkään eikä toisen asemaan osata asettua.
 
Tuttuun tapaan nytkin tarkistettiin papereita, eläimiä, peltoja ja tuotantoon liittyviä rakennuksia. Kaikki sujui jokseenkin leppoisesti, järjestelmällisesti ja rauhallisesti, kunnes ohi kiisi vanhan isännän kuljettama paalaaja pahaenteisesti savuten. No onneksi voi kuluneesti todeta, että loppu hyvin, (lähes) kaikki hyvin: Luomutarkastus jatkui ja päättyi usean tunnin jälkeen mukavaan lopputulokseen ja tuttujen ja naapurien avulla loput heinät saatiin paaleihin. Oma paalaajamme joutui viettämään tosin tovin korjaamolla, mutta korjatuksi tuli sekin.  

Karjamme on tällä hetkellä kolmessa eri paikassa. Petrusta lukuun ottamatta sonnit ovat navetan lähellä, emolauma vasikoineen kesälaitumella ja hiehot lähellä laumaa omassa aitauksessaan. Odottelemme vielä yhden vasikan syntymistä tälle poikimiskaudelle, ja se voi tapahtua milloin vain. Suurimmasta osasta tämän kevään ja kesän vasikoista vaikuttaa tulevan mustia, vaikka niillä vielä on myös punaruskeaa väritystä tumman seassa. Yksi surullinen keskenmeno on kesälle sattunut, jonka huomasimme, kun laitumelle oli vain ilmestynyt yön aikana pieni sikiö.
 
Sonnit saivat viime viikolla lisää kuivaa oleilutilaa navetan puolelta, ja lisäsiipi tuntuukin olevan suosittu paikka. Siiven muutostöitä tehdessä isäntä huomasi linnunpesän, joka täytyi siirtää. Pesä laitettiin lähettyville lapiolla ja toivottiin, ettei siihen tarttunut ihmishajua. Sonneihin liittyvä erikoisuus tänä kesänä on ollut se, että vaikka minkälainen ilma olisi, niin joku niistä päivystää vahtimassa aina ulkona tietyssä kohdassa aitauksen reunaa.  Ehkä asialla on jotain tekemistä kevään parin karkauskerran kanssa…  

Karjan koko pitäisi pystyä pitämään sopivana peltoihin, työmäärään ja lihanmenekkiin nähden, mikä taas sitten on suunnitelmallisuuden lisäksi osittain tulevaisuuteen ennustamista, koska eläin on rodultaan hidaskasvuinen. Tällä hetkellä pohdimme hiehojen kohtaloa. Kun eläinmäärä kasvaa tätä nykyistä vauhtia ja tulevaisuudessa enemmän, niin laitumia tarvitsisi enemmän ja päälaumakin jakaa kahdeksi.  Ja toisaalta taas lihakin tuntuu tekevän mukavasti kauppansa ja uusia yhteistyökanavia on auennut myös ihan viime aikoina. Aloimme jo valmistella maastoa uutta hiehojen talvilaidunta ja katosta silmällä pitäen, kun metsäkone oli harventamassa peltojen viereistä metsänreunaa, mutta ehkä hiehot eivät jääkään kasvamaan pidemmäksi aikaa meille. Harvennettuun metsään on tarkoitus myös tehdä lisää tietä, jotta kulku kaukaisemmille pelloille onnistuu sieltä valtatien sijaan.

Alla oleva kuva sopii hyvin kertomaan kissojemme luonteista. Pölli on leikkisä tutkailija, joka koheltaa vieläkin välillä pentumaisesti sinne tänne. Mummo taas viettää omaa kissanelämäänsä eikä vähästä hätkähdä. Sitä ärsyttävät toisinaan Pöllin lähestymiset ja jahtausyritykset, mutta mikään lepokissa se ei todellakaan ole vaan se kulkee omia kaukaisia reittejään siellä täällä, mutta palaa aina takaisin terassin ruokakupin luo. Nyt on senkin täytynyt pysähtyä vähän pidemmäksi aikaa, sillä se on saanut viime viikolla pentuja, jotka pötköttävät jossain navetan uumenissa. Mummo-kissaa ei ole toistaiseksi leikkautettu, vaikka suunnitelmia on ollut. Sen saalistusvietit ja -taidot ovat erinomaiset, joten olisi harmi, jos tätä luontaista tuholaistorjuntaa ei olisi enää. Kuuleman mukaan saalistus ei välttämättä leikattuja (tyttö)kissoja enää kiinnosta. Pöllin vietit, vaistot ja taidot ovat taas nyt vähän niin ja näin, vaikka se onkin kehittynyt. Pölli on ihmisrakas ulkokissa, jonka reviiri rajoittuu melko pienelle alueelle.   

Jopas tässä on kiirettä pitänyt! Eläinrekisteri on päivitetty sikojen osalta, ja Hinkkiksen ja Vinkkiksen paikkaa on laitettu kuntoon kukin omien kykyjensä mukaisesti (kissat innokkaina sivusta seuraajina). Vanereita, jotain ihmeen seinäelementtejä ja parsimattoja oli omissa varastoissa jo valmiiksi, joten vain kiinnitystarvikkeita on hommattu.  Ei nyt ainakaan vielä otettu navettaa käyttöön vaan päätettiin laittaa possujen koti ulkovaraston yhteyteen. Siellä on edellisen asukkaan jäljiltä hyvä tila ja pihalla aidattu alue. Sitten kesää lähempänä voi aitausta levittää laitumien suuntaan. Navetta ja sen lähilaidun tulevat kysymykseen ehkä talvella, koska nykyiseen paikkaan ei omia vesiputkia kulje.

Lähdettiin isännän kanssa tänään isommille kaupoille kaupunkiin, mutta ostoslistalla oli maatilalle tyypillisiä asioita, kuten kumpparit ja traktoriöljy. Tuli sieltä kuitenkin ostettua myös vähennyksiin kelpaamattomia juttuja, esimerkiksi tietty ripsiväri ja uusi kukka. Ehdotin kyllä, että eivätkös nämä jotenkin lisää työhyvinvointia, mutta ei mennyt läpi.

Huomenna koittaa erityisesti lasten odottama päivä: villasian porsaat haetaan uuteen kotiin. Isännän kanssa lähdemme hakureissulle kaksistaan omalla autolla ja toivottavasti iltapäivällä ollaan hyvin menneen matkan jälkeen kaikki neljä hyvässä kunnossa takaisin. Tämän emännän heikkous on jonkin sorttinen heinänuha, joten täytynee ottaa allergialääkkeet mukaan. Pienessä tilassa voi tuntemuksia tulla. Sain jälkikasvulta ohjeeksi ottaa myös kuulosuojaimet mukaan. Tiedä sitten, kenen matkustajan osalta tällaiseen varotoimeen on syytä varautua…
 
Lisää kuulumisia ja omia kuvia Hinkkiksestä ja Vinkkiksestä on tulossa lähiaikoina. Hyvää viikonloppua!