Nyt alkavat suunnitelmat konkretisoitua. Meidän eläinkirjomme laajenee vajaan parin viikon päästä. Mutta eipäs paljasteta vielä vaan annetaan vinkkejä :

• joudumme laskeskelemaan ikkunapinta-aloja
• kuvassa näkyvää tarvikettakin luultavasti käytämme
• eläin ei ole kovin yleinen
• se syö heinää, mutta ei ole märehtijä
• näitä on tulossa meille neljä kappaletta.

Navetta ehtikin seistä tyhjillään parin vuoden ajan, mutta nyt sinne on tulossa vekkulit asukit. Saapumisaikataulu on hieman nopeampi, kuin aluksi ajattelimme, ja nämä asukit on ajateltu antaa enimmäkseen emännän vastuulle. Hui! Joten emäntä perehtyy aiheeseen varmaankin aika tiiviisti iltaisin tai yön tunteina.


Piakkoin siis lisää tietoa asiasta…  

Viime päivinä on mukavasti voinut havaita kevään merkkejä. Sunnuntaina joutsenaura lenteli yli lehmien tarkastuskierroksella. En huomannut laskea, kuinka monta niitä oli, mutta ehkäpä kymmenen. Tihentyneet tarkastuskierrokset liittyvät meillä isoon kevään merkkiin, vasikoiden syntymiseen. Tänä vuonna taisi ensimmäinen vasikka nähdä päivänvalon helmikuun 6. päivä. Tuolloin putkahti maailmaan Nichola, jonka syntymäpäivästä järjestettiin etukäteen arvauskilpailu facebookin puolella.  Arvauksia tuli yhteensä lähes 40 ja palkintona oli lihaa. Kiitos osallistuneille! Ylipäätään pitää olla tilanteen tasalla, mutta korvamerkkien laittaminen onnistuu yleensä sitä helpommin, mitä aikaisemmin sen saa vasikalle laitettua. Tietysti merkkien laittamiseen on olemassa myös säädöksin määritelty takaraja.
 
Seuraavat kolme vasikkaa syntyivät myös helmikuussa: tähän mennessä ainoa musta vasikka Nero 12.2., Nemo 22.2. ja viimeisimpänä Narcissus 29.2. Muut vasikat ovat ruskeita. Maaliskuussa ei taidakaan tulla vasikoita, vaikkakin yksi emo saattaa vielä ehtiä poikia lähipäivinä. Sehän tässä on, kun siitossonni on koko ajan emojen kanssa, että tiineyden alkamiset saatikka poikimisten ajankohdat eivät ole tarkkaan tiedossa. Arvailut ja johtopäätökset perustuvat karjan ja niiden tekemisten tarkkailuun.
 
Pelloilta ovat lumet sulaneet pääsiäisen aikana hurjaa vauhtia ja tilalle on tullut järviä, jotka vuorostaan kuivuvat keväämmällä pois. Peltojen reunoja koristavat yli trullien tarpeen jääneet pajunkissat. Ja kissoista puheen ollen, yksi kevään merkki on myös pihapiiriimme eksyneet vieraat kollit. Meidän Mummo-kissamme ikä ei ole tiedossa, mutta edelleen tämän katin hormonit tuppaavat hyrräämään ja sulhasretkillä vietetään päivä jos toinenkin. Toukokuussa sitten luultavasti nähdään seuraukset.  Kissat kuuluvat ehdottomasti maataloon, mutta ehkäpä meidän kissavahvuutemme alkaisi jo riittää. Nuorempi kissamme, Pölli, ei näytä valitettavasti perineen emonsa saalistusvaistoja ja -viettejä. Mummo puolestaan saalistaa todistetusti hiirien lisäksi variksia, vesimyyriä ja oravia.
 
Mikä on sinun kevään merkkisi? Onko se kellojen kääntäminen, maahan tehtävät vesilirut vai jokin ihan muu?

Leponiemen maatila avasi maaliskuussa 2016 omat kotisivunsa. Kotisivujen kimpussa työskenneltiin ahkerasti pääsiäisen ajan, mutta ajatus kotisivuista ja niiden yhteydessä olevasta blogista oli kypsynyt viljelijäpariskunnan ajatuksissa jo pidemmän aikaa: ”Tässä on ollut ajatuksena kehittää maatilaa ja ottaa sosiaalinen media vahvemmaksi osaksi viljelijän arkea ja elämää. Vaikka olemme esimerkiksi facebookissa, ovat kotisivut kattavampi tietopaketti tilastamme ja esimerkiksi blogi tarjoaa paremman ja syvemmän mahdollisuuden kertoa arjesta kuin pelkät tilapäivitykset.”
 
Jotta tiedot tapahtumista ja niiden syistä (tai jopa seurauksista) eivät jäisi liian suppeaksi, on pieni taustoitus ehkäpä paikallaan: ”Minä ja mieheni olemme molemmat maalta. Mieheni on varttunut nykyisen kotimme seinien sisällä ja talomme pihapiirissä, Leponiemessä. Aikoinamme olemme lähteneet opiskelemaan kaupunkiin ja valmistuneet ammatteihin, jotka eivät liity maanviljelykseen. Palasimme kuitenkin joitakin vuosia sitten oman perheemme kanssa synnyinseudullemme Keski-Pohjanmaalle. Nyt meillä on maatila, jolla pääasiassa mieheni työskentelee ja minä häärin siinä sivussa (päivätyöni lisäksi).”
 
”Kirjoittaminen ja kieli ovat olleet ensimmäisen ammattini kautta vahva osa elämääni, mutta enemmänkin valmiiden tekstien lukemisen ja tutkimisen muodossa. Tähän toiseen ammattiini, maatilan emännyyteen, olen kasvamassa pikkuhiljaa. Vaikka blogin päätarkoitus lienee maatilan elämänmenon kertominen ja kuvaaminen, ajatuksenani on myös pähkäillä ja tehdä itselleni uusia juttuja yrityksen ja erehdyksen kautta. Samalla varmasti sivutaan myös laajemmin maatalouden ja maaseudulla asumiseen ynnä elämiseen liittyviä asioita. ”
 
Tervetuloa mukaan!