Toukokuu on perinteisesti kylvötöiden aikaa. Ennen sopivaa ajankohtaa voitiin hakea alun kaltaisista ”kylvökalentereista” tai muista suotuisista ennusmerkeistä tai uskomuksista kuunkierron suhteen. Touonteon aika oli kymmenen viikkoa takaperin Pietarista (29.6.) Jyrkiin (23.4.).
 
Nykyään peltotyöt käytännössä aloitetaan, kun pellot ovat kuivuneet tarpeeksi, jotta niille voi koneilla mennä. Kuivumista voi edesauttaa avaamalla kaivurilla tukkeutuneita ojia. Viime keväänä nuorempi ja vanhempi isäntä joutuivat aika lailla urakoimaan erään pellon kimpussa lähellä tilaa, ja tänäkin vuonna on kaivinkone käynnistetty muutaman kerran.  

Sääennustuksia seurataan hyvin tarkkaan, traktorin moottori käy ja kiire on läsnä − muulloin kuin sateella. Kylvöt ja istutukset on tehtävä kesäkuun loppuun mennessä, joskin poikkeuksellisten sääolosuhteiden vuoksi voidaan joustaa. Meillä saatiin ensimmäiset kylvöt parahiksi tehtyä ennen viikonlopun sateita. Naapurissa näkyi emäntä huristavan rinta rinnan oman isäntänsä kanssa traktorilla, mutta meillä taitaa nyt keväällä jäädä emännän ja lasten hommaksi kivien keruu.
 
Eläinrintamalla on ollut vaihtelevaa. Mummo-kissa on ilmeisesti saanut pennut, mutta se lienee jo liian vanha niitä hoitamaan. Maha on hävinnyt, mutta lähinnä se vain rötköttää etuoven rappusilla, pihakeinussa tai kukkapenkissä. Ei puhettakaan, että se olisi imettämässä jossain pikkukissoja. Viime vuonna taisi käydä samalla tavalla, vaikka silloin luulimme jonkun pedon napanneen ne. Harmi, koska olisin ehkäpä halunnut meille yhden hyvän hiirikissan lisää. Pölli ei oikein ole saalistaja.

Lehmät ovat vasikoita lukuun ottamatta pysyneet korjatussa talviaitauksessa, mutta Jussi on taas innostunut karkailemaan. Vuohipukkimme saattaa köpötellä peltotiellä vastaan tai ujuttautua lankojen välistä kesälaitumelle ahmimaan vihreää nurmea.
 
Ajankohtaiseksi on tullut myös possulauman hajottaminen, sillä Hinkkis porsinee parin viikon sisällä. Se jäi odottelemaan tätä suurta (ja emäntää hiukan huolestuttavaa) tapahtumaa pihapiirin aitaukseen, kun Vinkkis ja Einari siirrettiin metsään kesätarhalle. Siellä ne ovat ottaneet kaiken irti tarhan mutalammikoista ja rapapoteista. Nykyinen väritys kävisi melkein villasikarodun kolmannesta värityypistä, mustavalkoisesta, jos värit eivät sattuisi olemaan juuri väärinpäin.

Tilalla koettu historian havinaa, kun paikalliset harrastajat kävivät metallinpaljastimillaan tutkimassa yhdellä pellollamme. Muistoksi saimme musketin kuulan, luodin, rahan, napin ja kuparilevyn. Musketin kuulia löytyy tältä alueelta, koska aikoinaan Tunkkarilla käytiin Suomen sodan aikaisia taisteluja vuonna 1808.  
 
Löytyneet kruunu ja metallinappi voivat liittyä yhteiseen historiaan pappilan kanssa. Luoti voi olla vaikka suojeluskunnan harjoituksista, mutta kuparilevyn tarkoitus on epäselvä. Rahallista arvoa näillä löytöesineillä tuskin on, mutta voi kuinka jännittävää on lähteä vaikkapa mielikuvitusmatkalle vuosien taakse! Täytyykin tässä samalla vinkata ihan mielenkiintoisesta kotimaisesta sarjasta (Menneisyydet metsästäjät), joka on edelleen katsottavissa Yle Areenassa.


Lähteet:

Laiho, Heikkinen (toim.): Vanhan kansan merkkipäivät, laajennettu laitos 2009
Tunkkari − kylän elosta ja olosta ennen ja nyt, 2004

Ihan huomaamatta on venähtänyt blogitauko melkein kuukauteen. Tähän ei ole ollut mitään erityistä syytä. Toisinaan ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista ja toisinaan ehkä liikaakin. Joistain jutuista on aikonut kirjoittaa, kun ne mahdollisesti vähän kehittyvät pidemmälle.
 
Tilalla on nähty syntymisiä ja kuolemaa, mutta onneksi edellisiä huomattavasti enemmän! Talvilaitumella kirmailee monta uutta sorkkaparia, joista jokunen on päätynyt facebookin videoihinkin. Vasikoita on tällä hetkellä reilu kymmenen ja vielä pitäisi tulla monta lisääkin. Niin ne vain mennä viipottavat sammalten, kivien ja risujen seassa hirmuista vauhtia ja tutkivat päivä päivältä ympäristöään yhä kauempaa. Päivällä ne saattavat torkkua ihan toistensa vieressä kuivissa heinäkasoissa jonkun emoista toimiessa usein tarkkailijana ja lastenvahtina.

Ylämaankarja synnyttää omatoimisesti yleensä ihan ongelmitta. Emo vetäytyy omaan rauhaansa ja synnyttää äänettömästi, usein melko nopeastikin. Tarkkailukierroksia laitumelle on kuitenkin hyvä tehdä usein, koska vasikat lähtevät joskus todella nopeastikin liikkeelle, jolloin korvamerkkien laitto muuttuu aika haasteelliseksi. Tänä keväänä meillä onkin ollut täällä lisäsilmiä havainnoimassa vasikoita, kun isännän sisko miehineen on myös muuttanut tilalle.
 
Poikimisongelmien vuoksi on menetetty yksi lehmä vasikoineen. Monen tunnin päätteeksi nuorempi ja vanhempi isäntä saivat vedetyksi mahaan kuolleen vasikan ulos. Aluksi vaikutti siltä, että emo selviää kuin ihmeen kaupalla, sillä se käyttäytyi ihan normaalisti viikon verron, mutta löytyi sitten keskellä päivää kuolleena laitumelta, aivan kuten eläinlääkäri arvelikin.

Sellaista odottelua tämä kevät nyt muutenkin on, varsinkin tänä vuonna. Sisälle kylvetyt siemenet ovat kasvaneet hyviksi taimiksi, mutta kuukahtavat luultavasti ennen kuin sopivan lämpimät ilmat saapuvat. Navetan vanhaan maitohuoneeseen on tarkoitus laittaa jonkinnäköistä kasvihuonetta, mutta vielä se on siihen tarkoitukseen ihan liian kylmä. Aitauksien kunnollisesta korjaamisesta tai pihapuuhista on turha haaveilla, kun viime päivinä töitä ja mielenharmia on teettänyt lumi. Mitähän lähes sulilla pelloilla majailleet kurjet, joutsenet ja muut muuttolinnut nyt tuumivat? Miten ne selviävät?

Päällimmäisenä fiiliksenä tällä hetkellä taitaa olla keskeneräisyys. Tohkeissamme aloitimme viime viikolla traktoritallin maalausurakan lasten kanssa. Tallin eteläpääty oli aika karseassa kunnossa, ja vanhojen maalien rapsuttamiseen kuluikin yllättävän paljon aikaa. Eipä tuo maalaaminenkaan huimaa vauhtia edistynyt, vaan seinä on tällä hetkellä vähemmän kuin puolivalmis. Apulaisetkin uupuivat muutaman laudan jälkeen ja kissa muuttui osittain lumikista kärpässieneksi.  Jahka tämä urakka päättyy, täytyy seuraavaksi kohteeksi varmaankin ottaa Hinkkiksen ja Vinkkiksen koti, sillä nehän ovat avuliaasti jo aloittaneet pohjatyöt.

Perunamaan multaa täytyikin möyhiä useampaan kertaan traktorin voimin, että sinne ylipäätään sai muutaman penkin tehtyä. Tiiviyden ja kovuuden lisäksi ajatus perunoista kasvamassa jokseenkin suurten kuivalantapaakkujen ympäröiminä lisäsi muokkaustarvetta. Tiedä sitten, onko sillä loppupeleissä niin kovasti väliä, onko lopputuotos hienojakoisina muruina vai klöntteinä. Niin ja siis siellä penkeissä ei ole vielä yhtään perunaa itämässä.
 
Kylvökone hajosi ensimmäisenä kylvöpäivänä, mutta vika saatiin itse korjattua, joten tänään isäntä on kylvänyt kauraa lähes koko päivän. Kauran lisäksi kylvetään vielä ohraa ja nurmea. Yhdellä pellolla oli vielä viikonloppuna niin paljon vettä, että sinne oli asiaa vain kaivinkoneella. Tilanne on nyt parempi, mutta taitaa salaojat olla vieläkin tukossa ja pellolle pääsy kylvökoneella kaukana tulevaisuudessa.

Yksi hävettävä ja pahasti silmiinpistävä epäkohta on tilamyymälämme läheinen parveke. Viime kesänä työmiehenämme ollut serkkuni sai sen kaiteista rapsuteltua vanhoja maaleja pois, mutta en tiedä uskallanko tunnustaa hänelle, että haaveilenkin tilalle tykkänään uutta kaidemallia. Haluaisin ristikkokaiteen, mutta kukahan sen tekisi? Minulle on selvästi ilmaistu, että isäntä ei käytä sellaiseen kallista aikaansa, ja pelkäänpä, että emännän aikaansaannos ei juuri nykyistä näkymää voittaisi.
 
Ei ole tämä arki meillä siis yhtä tehosuoritusta ja idylliä, mutta yhdyn tyttäreni iltapalasanoihin: ”Kyllä elämä on täällä maatilalla ihanaa!” Tarvittaessa katse täytyykin yrittää kääntää epäkohdista tai huolista hyviin ja voimaa antaviin asioihin tai ottaa Suomen euroviisukipaleesta mallia − Sing it away!