Toukotöitä ja löytöjä menneisyydestä

”Kyntömiehen kylvöajat ovat tiedossa totiset:
Kymmenes on kydön kylvö, yhdeksäs on kasken kylvö,
kahdeksas on pellon pano, seitsemäs on pavun teko,
kuudes viikko kuituviikko, viides viikko ohraviikko,
neljäs on tattarin teko, kolmas kaalin, lantun aika;
toinen viikko tou´on päätös, kun nauris on napattu maahan.”

Toukokuu on perinteisesti kylvötöiden aikaa. Ennen sopivaa ajankohtaa voitiin hakea alun kaltaisista ”kylvökalentereista” tai muista suotuisista ennusmerkeistä tai uskomuksista kuunkierron suhteen. Touonteon aika oli kymmenen viikkoa takaperin Pietarista (29.6.) Jyrkiin (23.4.).
 
Nykyään peltotyöt käytännössä aloitetaan, kun pellot ovat kuivuneet tarpeeksi, jotta niille voi koneilla mennä. Kuivumista voi edesauttaa avaamalla kaivurilla tukkeutuneita ojia. Viime keväänä nuorempi ja vanhempi isäntä joutuivat aika lailla urakoimaan erään pellon kimpussa lähellä tilaa, ja tänäkin vuonna on kaivinkone käynnistetty muutaman kerran.  

Sääennustuksia seurataan hyvin tarkkaan, traktorin moottori käy ja kiire on läsnä − muulloin kuin sateella. Kylvöt ja istutukset on tehtävä kesäkuun loppuun mennessä, joskin poikkeuksellisten sääolosuhteiden vuoksi voidaan joustaa. Meillä saatiin ensimmäiset kylvöt parahiksi tehtyä ennen viikonlopun sateita. Naapurissa näkyi emäntä huristavan rinta rinnan oman isäntänsä kanssa traktorilla, mutta meillä taitaa nyt keväällä jäädä emännän ja lasten hommaksi kivien keruu.
 
Eläinrintamalla on ollut vaihtelevaa. Mummo-kissa on ilmeisesti saanut pennut, mutta se lienee jo liian vanha niitä hoitamaan. Maha on hävinnyt, mutta lähinnä se vain rötköttää etuoven rappusilla, pihakeinussa tai kukkapenkissä. Ei puhettakaan, että se olisi imettämässä jossain pikkukissoja. Viime vuonna taisi käydä samalla tavalla, vaikka silloin luulimme jonkun pedon napanneen ne. Harmi, koska olisin ehkäpä halunnut meille yhden hyvän hiirikissan lisää. Pölli ei oikein ole saalistaja.

Lehmät ovat vasikoita lukuun ottamatta pysyneet korjatussa talviaitauksessa, mutta Jussi on taas innostunut karkailemaan. Vuohipukkimme saattaa köpötellä peltotiellä vastaan tai ujuttautua lankojen välistä kesälaitumelle ahmimaan vihreää nurmea.
 
Ajankohtaiseksi on tullut myös possulauman hajottaminen, sillä Hinkkis porsinee parin viikon sisällä. Se jäi odottelemaan tätä suurta (ja emäntää hiukan huolestuttavaa) tapahtumaa pihapiirin aitaukseen, kun Vinkkis ja Einari siirrettiin metsään kesätarhalle. Siellä ne ovat ottaneet kaiken irti tarhan mutalammikoista ja rapapoteista. Nykyinen väritys kävisi melkein villasikarodun kolmannesta värityypistä, mustavalkoisesta, jos värit eivät sattuisi olemaan juuri väärinpäin.

Tilalla koettu historian havinaa, kun paikalliset harrastajat kävivät metallinpaljastimillaan tutkimassa yhdellä pellollamme. Muistoksi saimme musketin kuulan, luodin, rahan, napin ja kuparilevyn. Musketin kuulia löytyy tältä alueelta, koska aikoinaan Tunkkarilla käytiin Suomen sodan aikaisia taisteluja vuonna 1808.  
 
Löytyneet kruunu ja metallinappi voivat liittyä yhteiseen historiaan pappilan kanssa. Luoti voi olla vaikka suojeluskunnan harjoituksista, mutta kuparilevyn tarkoitus on epäselvä. Rahallista arvoa näillä löytöesineillä tuskin on, mutta voi kuinka jännittävää on lähteä vaikkapa mielikuvitusmatkalle vuosien taakse! Täytyykin tässä samalla vinkata ihan mielenkiintoisesta kotimaisesta sarjasta (Menneisyydet metsästäjät), joka on edelleen katsottavissa Yle Areenassa.


Lähteet:

Laiho, Heikkinen (toim.): Vanhan kansan merkkipäivät, laajennettu laitos 2009
Tunkkari − kylän elosta ja olosta ennen ja nyt, 2004