Ylämaankarja
Highland cattle eli ylämaankarja on vanha nautarotu. Sen alkuperästä voidaan esittää monenmoisia arvailuja. Oli niin tai näin, varmaa on ainakin se, että rotu on aikojen saatossa sopeutunut täydellisesti elämään Ylämaiden karussa ja koleassa luonnossa. Eläimet jalostuivat luonnostaan selviytymään karun maaperän antimilla ja niille kehittyi erinomainen ravinteidenottokyky. Highland cattle lehmä oli skotlantilaisen vuokraviljelijän elinehto: se kykeni selviytymään ankarista talvista ja tuottamaan niukasta karkearehusta riittävästi maitoa vasikalleen ja viljelijän perheelle. Eläimestä laskettiin myös verta niukan ruokavalion täydentämiseksi, ja sarvet, karvat ja nahka käytettiin tarkkaan hyödyksi erilaisten tarvekalujen raaka-aineina. Highland cattle lehmä oli niin arvokas, että sitä käytettiin rahayksikkönä ja siten se aiheutti lukuisia riitoja ja kahakoita klaanien välillä. Kiinnostus eri karjarotujen risteytyksiin kasvoi valtavasti 1700-luvulla, rodulliset kokeilut olivat suorastaan muotia. Kuitenkin vielä 1800-luvulla kulkuyhteydet saarille ja Ylämaalle olivat verraten huonot; teitä ja siltoja oli harvassa, ja nekin vähät usein huonokuntoisia. Tämä osaltaan edesauttoi highland cattle rodun säilymistä.
Ylämaankarjan nauta on luonteeltaan rauhallinen, säyseä ja peloton. Se kiintyy omiin alueisiinsa ja omaan hoitajaansa. Rotu on säilyttänyt monia villille laumaeläimelle ominaisia luonteenpiirteitä. Laumassa vallitsee tarkka arvojärjestys. Ylämaankarjan lehmän äidinvaisto on erittäin voimakas: vasikan syntyessä emo voi olla ylisuojeleva pari ensimmäistä päivää. Emot huolehtivat myös yhdessä vasikoistaan.
Lehmän tai sonnin luonteella on tärkeä merkitys eläinten päivittäisen käsittelyn sujuvuuden, työturvallisuuden ja eläinten hyvinvoinnin kannalta. |
|