Ylämaankarjan historiaa
Highland cattle eli ylämaankarja on vanha nautarotu. Sen alkuperästä voidaan esittää monenmoisia arvailua, mutta rotu on aikojen saatossa sopeutunut täydellisesti elämään Ylämaiden karussa ja koleassa luonnossa. Eläimet jalostuivat luonnostaan selviytymään karun maaperän antimilla ja niille kehittyi erinomainen ravinteidenottokyky.

Highland cattle -lehmä oli skotlantilaisen vuokraviljelijän elinehto: se kykeni selviytymään ankarista talvista ja tuottamaan niukasta karkearehusta riittävästi maitoa vasikalleen ja viljelijän perheelle.
Picture
Eläimestä laskettiin myös verta niukan ruokavalion täydentämiseksi, ja sarvet, karvat ja nahka käytettiin tarkkaan hyödyksi erilaisten tarvekalujen raaka-aineina. Highland cattle -lehmä oli niin arvokas, että sitä käytettiin rahayksikkönä ja siten se aiheutti lukuisia riitoja ja kahakoita klaanien välillä.

Kiinnostus eri karjarotujen risteytyksiin kasvoi valtavasti 1700-luvulla ja rodulliset kokeilut olivat suorastaan muotia. Kuitenkin vielä 1800-luvulla kulkuyhteydet saarille ja Ylämaalle olivat verraten huonot: teitä ja siltoja oli harvassa, ja nekin vähät usein huonokuntoisia. Tämä osaltaan edesauttoi highland cattle -rodun säilymistä.
​

Ylämaankarja rotuna

Ylämaankarja soveltuu erinomaisesti sekä lihantuotantoon että maisemanhoitoon.  Sen nahka on kaksi kertaa tavallisen naudan nahkaa paksumpi ja sillä on kaksinkertainen karvapeite.

Ylämaankarja on muita Suomessa kasvatettavia nautarotuja paremmin sopeutunut epäsuotuisiin sääoloihin ja ympärivuotiseen ulkokasvatukseen.
Rotu ei sovellu sisäkasvatukseen eikä ahtaisiin ulkotarhoihin tai pihatto-olosuhteisiin.
​Pitopaikoilla eläimille tarjotaan lisäruokaa kasvukauden ulkopuolella. Ylämaankarjalla on erittäin tehokas ruoansulatus. Se on tehokas laiduntaja, ja näin ollen mitä sopivin hyödyntämään luonnonlaitumia, perinnebiotooppeja, hakamaita ja joutomaita.

Rotua käytetään useissa Euroopan maissa kasvistoltaan herkkien luonnonsuojelualueiden hoitamiseen tai lammastalouden apuna hoitamaan laitumia, jotta alueiden kasvitasapaino pysyisi hyvänä.

​Pusikoiden raivaajana ylämaankarja on verraton, mutta kasvatustaimikon hoitajaksi se ei sovellu, koska myös havupuut ovat sen herkkua. Rotu mahdollistaa tuotannon siellä, missä muiden rotujen käyttö ei ole mielekästä.
Ominaisuuksiltaan ylämaankarja on hidaskasvuinen. Lihasonni on valmis 2-3 vuotiaana. Hiehon astutusikä riippuu jokaisen yksilön kasvusta, yleensä 2-3 vuotiaana.

Vastineeksi ylämaankarjan emo on kuitenkin pitkäikäinen: se voi tuottaa vasikan joka vuosi keskimäärin 15 vuoden ajan.

Eläimillä on pitkät sarvet, eikä niitä ole pyritty poistamaan jalostamalla tai nupouttamalla. Lehmät painavat n. 500-600 kg ja sonnit n.800–900 kg.
Rodun kasvatus tarvitsee luontaisesti väljyyttä kaikkina vuodenaikoina. Laumasta riippuen ne voivat olla hyvin hajallaan, koska alempiarvoiset yrittävät välttää ylempiarvoisia. 

​Laumakohtainen käyttäytyminen on otettava huomioon pitopaikan makuu- ja ruokintapaikkojen toteutuksessa. Eläimet eivät myöskään välttämättä ruokaile tai makaa samassa paikassa.
Rotu on säilyttänyt monia villille laumaeläimelle ominaisia luonteenpiirteitä laumahierarkiasta voimakkaisiin äidinvastoihin: vasikan syntyessä emo voi olla ylisuojeleva pari ensimmäistä päivää. Emot huolehtivat myös yhdessä vasikoistaan.
​
Lehmän tai sonnin luonteella on tärkeä merkitys eläinten päivittäisen käsittelyn sujuvuuden, työturvallisuuden ja eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Ylämaankarjan nauta on luonteeltaan rauhallinen, säyseä ja peloton. Se kiintyy omiin alueisiinsa ja omaan hoitajaansa.

Lähde: Suomen Highland Cattle Club ry:n verkkosivut, http://www.highlandcattle.fi/rotu, viitattu 26.3.2016.