Näin joulukuun lopussa tulee luonnollisesti tarkasteltua kuluneen vuoden tapahtumia ja tunnelmia. Samalla mielessä siintää tulevaisuus ja seuraavan vuoden suunnitelmat.
 
Loppuvuosi vei kyllä tältä emännältä niin kaikki voimat, että rehellisesti sanottuna joulua odotti kovinkin vakava ja nukkavieru hahmo. Opiskelutehtävien eräpäivät paukkuivat ja päätöiden kuviot piti taas palautella mieleen samalla, kun valmisteltiin kauppoja ja podettiin lapsiperheille tuttua flunssakierrettä muiden ilmaantuneiden asioiden lisäksi.

Kaiken kruunasi tietysti Suomen ”ihanan” pimeä ja synkkä vuodenaika, joka vaikuttaa omaan mieleeni hyvinkin paljon. Olen ennenkin todennut, että tekisi mieli käpertyä karhun tavoin talviunille ja ohittaa ainakin mokomat pari-kolme kuukautta, mutta minkäs teet! Tämä kontio kääriytyi usein iltaisin huopiin ja villasukkiin, murahteli ja tuohusti kynttilöiden sekä takan kanssa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä leppoisan hyggeilyn kanssa, vaan se on puhtaasti selviytymistä ja liian kirkkaiden keinovalojen pakoilua.   
 
Isäntää tuohustamiseni lähinnä huvittaa, mutta itse asiassa tulen hallintahan on ihmiskunnan tärkeimpiä saavutuksia, joka puolestaan on tehnyt mahdolliseksi monet muut asiat: Ihminen on pystynyt siirtymään kylmille asuinpaikoille, kypsentämään ruokansa, aloittamaan kaskeamisen ja metallinvalmistuksen. Liekkien loimussa on viihdytetty toisia tarinoilla ja suunniteltu suuria. ”Liekkien lämpö, savun tuoksu, tulen kohina ja hiipuvan hiilloksen raukea kajo merkitsevät jotain ikiaikaista, tuttua ja hyvin läheistä.” Tuleen liittyy myös vertauskuvallisempi taso, nimittäin ”nuotio tai rovio havainnollistaa suoralla ja nopealla tavalla synnyn, kukoistuksen, hiipumisen ja katoamisen vaiheet”. Eivät siis mitään pikkujuttuja nämä näin.    

Yksi loppuvuoden isoimmista asioista oli villasikojemme myynti. Possumme pääsivät onneksi  uuteen kotiin jo siellä asustavien punaisten villapossujen kaveriksi. Päätimme luopua possujen kasvatuksesta, koska afrikkalaisen sikaruton (ASF) torjunta olisi merkinnyt meille käytännössä mittavia investointeja ja vaikeuttanut ylipäätään kasvatusta tilallamme huomattavalla tavalla.  Vaikuttaa siltä, että harrastelijakasvattajat ovat lopettaneet ja villasikoja  on vain harvalla, niihin todella satsaavilla tiloilla.
 
Toinen tilaamme koskevista muutoksista oli siitossonnistamme luopuminen. Petrus oli rauhallinen ja muutoinkin hyväluonteinen ja -rakenteinen yksilö.  Sisäsiittoisuuden torjumiseksi tarvitsemme kuitenkin ensi kesäksi uuden ja erisukuisen laumanjohtajan. Uuden sonnin myötä saamme myös ajoitettua poikimiset paremmin keväälle. Ongelmia voi tulla, jos vasikat syntyvät keskellä kylmimpiä pakkasia. Tänä talvena on syntynyt jo kolme vasikkaa: yksi ruskea ja kaksi tummaa. Emojensa lähettyvillähän ne pääsääntöisesti kulkevat, mutta todella pieninä ne hakeutuvat jo toistensakin seuraan.

Talvi on tuonut metsäneläimet taas lähemmäksi pihapiiriämme. Pelloilla kuljeskelee kauriita ja ehkäpä niiden perässä puolestaan ilves, joka jäljistä päätellen ei kuitenkaan ole kovin iso. Viime talvena laitumilla ja niiden lähellä kierteli myös kettu ja peuroja.
 
Lumessa leikkivät ja pyörivät myös loppukesän kissanpennut, jotka ovat kasvaneet jo melko isoiksi. Niistä yksi valkoinen lähti syksyllä läheiselle hevostilalle tallikissaksi, mutta vielä olisi pari ylimääräistä kissaa vailla kotia. Arka Pölli-kissammekin viihtyy taas paremmin kotona, kun se on vihdoin huomannut, ettei uusia kissoja tarvitse pelätä. Päinvastoin niistä on sille paljon enemmän leikkiseuraa kuin Mummo-kissasta.

Uuteen vuoteen lähdetään kai ihan hyvillä mielin. Talvipäivän seisaus on ohitettu ja ennen kevätkiireitä isäntäkin ehtii vähän höllentää työtahtia. Toisaalta tammi- ja helmikuussa ylimääräistä työtä ja päänvaivaa ovat perinteisesti aiheuttaneet laitumien jäätyneet juoma-automaatit. Vanhoja vasikoitakin on vielä erottamatta laumassa. Traktoritkin pitäisi oikeastaan saada parempaan kuntoon. Syksyllä on voinut töitä jakaa ikään kuin konekohtaisesti sen mukaan, mikä missäkin toimii parhaiten, mutta talvella ei viitsisi lämmittää molempia. 
 
Tässä juuri puhuttiin isännän kanssa, että investointien suhteen olemme olleet maltillisella linjalla. Yhden isohkon tilaamme koskevan investoinnin teimme kuitenkin syksyllä, kun ostimme metsää ja siinä samalla vanhan talon pihapiireineen tästä lähistöltä. Ajatuksia ja suunnitelmia hankinnan suhteen on tässä vuoden sisällä kovastikin kehkeytynyt, mutta ensi vuonna pitäisi sitten alkaa konkreettisesti niitä toteuttaa. Blogia seuranneet voinevatkin arvata, että jotain luontoon, perinteisiin ja matkailuun liittyvää se todennäköisesti on.

Hyvää uutta vuotta 2018!
 


Lähteet:
Leppänen, M. & Pajunen A. 2017: Terveysmetsä. Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Gummerus, Keuruu.

Kevään tulo enteilee kiireisempiä aikoja. Isännän ajatukset alkavat hiipiä tuleviin kylvöhommiin ja emännän ihanaan valoon, multaan ja luonnon heräilyyn. Isäntä on tehnyt viljan itävyyskokeita, ja itse ostin kaupasta vähän siemeniä ja jotain istutusruukkuja ja -pakkauksia. Isäntä suoraviivaisesti suunnittelee, toteuttaa ja yleensä onnistuu kylvöpuuhissaan. Emännän viljelypuuhissa olennaista ja tärkeää on haaveilu, siemenpussien hypistely ja viipyilevä hääräily − onnistuneesta lopputuloksesta voi olla sitten yllättyneenkin ilahtunut.   

Nyt olisi tarkoitus perehtyä taimikasvatukseen aikaisempia vuosia paremmin, kun tähän asti on kylvetty suoraan maahan siemeniä ja sipuleita tai ostettuja taimia. Isäntä oli myös huomannut oivan vinkin kananmunankuorille. Niistä saa loistavat luonnolliset ruukut siementen esi-istutukseen (puutarhaan ei pelloille).   Monen vuoden jälkeen voisi innostua vaihtamaan myös uudet mullat ruukkukasveihin.

Lehmärintamalle ei kuulu uutta. Viimeisimmät vasikat syntyivät ihan alkuvuodesta ja niistäkin yksi menehtyi myöhemmin tapaturmaisesti. Se jäi jostain käsittämättömästä syystä emonsa alle. Pelloilla vaeltelee kuitenkin karjan ja vuohen lisäksi kettu ja metsäkauriita.  Aiemmin repolainen jätti itsestään vain jälkiä sinne tänne tai ääriviivat riistakameran kuviin, mutta yhtenä iltana sattui oikeastaan lumoava kohtaaminen: Iltahämärissä huomasin talvilaitumella erilaisen karvakasan, joka osoittautui ketuksi. Aluksi se lähti karkuun, mutta uskaltautui sitten yhä lähemmäksi kuikuilemaan, kunnes jatkoi matkaansa lähimetsään. Söpöstä ulkonäöstään huolimatta ehkäpä juuri se saalisti suihinsa naapuritallin ankat. Emännän kotitarvekanoja täytynee vielä miettiä uudemman kerran.

Viime viikolle sattui koululaisten talviloma. Aivan loman aluksi lainasimme kirjastosta ison kassin kirjoja. Mukaan tarttui muun muassa kaksi luonnonmateriaaleihin liittyvää kädentaitokirjaa. Kylläpä sitä vain saisikin kaikenlaisia ihania sisustuselementtejä ja koristuksia tehtyä! Havainnollisten ohjeiden perässä olivat vielä tärkeät ohjeistukset jokamiehenoikeuksista, jotka kyllä kannattaa opetella.

Lomasäät eivät nyt parhaat mahdolliset olleet. Aluksi oli mukavasti pakkasta ja luontokin näytti hienolta, mutta sitten lämpeni.  Suvilumesta rakennettiin monta tuntia linnaa ja iglu takapihalle, mutta liian kauan jatkunut plussakeli romahdutti harmillisesti hienot rakennelmat.  

PS. Kevään korvilla voisi kaiken arkisen tohinan lisäksi toisaalta syventyä pohdiskelemaan kulutustottumuksiaan tai arjen arvojaan. Täältä löydät ekopaaston paastopolun, joka johdattelee monin eri vinkein hiljentämään ja hiljentymään.

​Tilalla on pyörähtänyt taas aktiivisempi kevätkausi käyntiin ensimmäisten vasikoiden myötä. Oikeastaan vasikoimiseen on nyt liian aikainen vaihe, koska periaatteessa voisi olla kovinkin kylmiä ilmoja. Mietinnässä onkin, miten lykkäämme ensi vuoden poikimisia. Tai no, sonni täytyisi erottaa joksikin aikaa emolaumasta, mutta se taas edellyttää järjestelyjä.
 
Laitumella olevat kolme mustaa pikkuvasikkaa ovat löytäneet toisensa ja kohta varmaankin aletaan nähdä vauhdikkaita leikkejä. Vielä vauhtia vähentävät iän lisäksi laitumen paikka paikoin jäiset kohdat. Vasikat liikkuvat aina aluksi tiiviisti emonsa vierellä, mutta uskaltautuvat päivä päivältä kauemmaksi, ja toisaalta emojenkaan suojelunhalu ei ole niin voimakas kuin pienokaisten ensimmäisinä elinpäivinä. 

Liukkauden lisäksi suoranaista vaaraa ovat aiheuttaneet voimakkaat tuulenpuuskat. Armottomat puhurit ovat särkeneet hiehojen ja karjun pressukatokset ja puita on kaatunut niin talvilaitumelle kuin vanhojen villisikatarhojenkin päälle. Tarhaan kaatuneet puut eivät haittaa, koska ne eivät ole nyt talvella käytössä, mutta lehmien viereen kaatuneet puut olisivat voineet saada osuessaan pahaa jälkeä aikaan.

Vasikoiden tarkkailujen lisäksi oman mausteensa eläinarkeen lisäävät kiimat. Hinkkis-possu kaipailee selvästi karjuseuraa. Se muun muassa murisee, käyttäytyy levottomasti, toisinaan jopa aggressiivisesti eikä edes keskity ruokaan samoin kuin ennen. Tätä pitäisi kestää vain muutaman päivän kerrallaan, mutta tietysti toistua sitten kuukausittain. Samanlaisia merkkejä on ollut aiemminkin nähtävillä, mutta ei yhtä vahvasti. No, aivan pianhan tyttöpossut saavuttavat vuoden rajapyykin, jonka jälkeen Einari-karjun seura onkin ajankohtaista. Hormonien hyrräystä on ehkä havaittavissa myös hiehoilla, sillä tänä aamuna yksi niistä löytyi karkuteiltä. Se oli, uskomatonta kyllä, hypännyt yli korkeasta panssariaidasta ja haisteli innoissaan aidan takaa emolehmiä ja Petrus-sonnia.

Kissojenkin seuraelämä luultavasti aktivoituu tässä kuukauden-parin sisällä, mutta nyt ne seurailevat meitä tiiviisti päivän askareissa. Kollimme on viimeinkin kooltaan mennyt ohi Mummo-kissasta, mutta jotenkin höpsähtäneen lapsekas se on vieläkin. Joskus kattiseurasta tuntuu olevan myös harmia. Talvilaidun pitää tarkistaa mahdollisten uusien vasikoiden vuoksi muutamaankin kertaan päivässä, ja lahkeissa naukuvat kisut vetävät väärällä tavalla puoleensa lehmien huomion. Kameran eteen ne tuntuvat myös tupsahtavan mielellään, mutta ei välttämättä niin, että niistä saisi hienoja poseerauskuvia. 

​Eläinten aktivoitumisen lisäksi muutama päivä sitten ilmassa väreili lupauksia joskus koittavasta keväästä. Auringon ihanat kultaiset säteet herättelivät huomaamaan, että syksyn, lumen ja kylmän myötä oli taas kerran vaipunut jonkinlaiseen talvihorrokseen itsekin. Onneksi tuon turruttavan kooman huomaa vasta, kun harmautta ei enää toivottavasti ole kovin kauaa.