Ihan huomaamatta on venähtänyt blogitauko melkein kuukauteen. Tähän ei ole ollut mitään erityistä syytä. Toisinaan ei ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista ja toisinaan ehkä liikaakin. Joistain jutuista on aikonut kirjoittaa, kun ne mahdollisesti vähän kehittyvät pidemmälle.
 
Tilalla on nähty syntymisiä ja kuolemaa, mutta onneksi edellisiä huomattavasti enemmän! Talvilaitumella kirmailee monta uutta sorkkaparia, joista jokunen on päätynyt facebookin videoihinkin. Vasikoita on tällä hetkellä reilu kymmenen ja vielä pitäisi tulla monta lisääkin. Niin ne vain mennä viipottavat sammalten, kivien ja risujen seassa hirmuista vauhtia ja tutkivat päivä päivältä ympäristöään yhä kauempaa. Päivällä ne saattavat torkkua ihan toistensa vieressä kuivissa heinäkasoissa jonkun emoista toimiessa usein tarkkailijana ja lastenvahtina.

Ylämaankarja synnyttää omatoimisesti yleensä ihan ongelmitta. Emo vetäytyy omaan rauhaansa ja synnyttää äänettömästi, usein melko nopeastikin. Tarkkailukierroksia laitumelle on kuitenkin hyvä tehdä usein, koska vasikat lähtevät joskus todella nopeastikin liikkeelle, jolloin korvamerkkien laitto muuttuu aika haasteelliseksi. Tänä keväänä meillä onkin ollut täällä lisäsilmiä havainnoimassa vasikoita, kun isännän sisko miehineen on myös muuttanut tilalle.
 
Poikimisongelmien vuoksi on menetetty yksi lehmä vasikoineen. Monen tunnin päätteeksi nuorempi ja vanhempi isäntä saivat vedetyksi mahaan kuolleen vasikan ulos. Aluksi vaikutti siltä, että emo selviää kuin ihmeen kaupalla, sillä se käyttäytyi ihan normaalisti viikon verron, mutta löytyi sitten keskellä päivää kuolleena laitumelta, aivan kuten eläinlääkäri arvelikin.

Sellaista odottelua tämä kevät nyt muutenkin on, varsinkin tänä vuonna. Sisälle kylvetyt siemenet ovat kasvaneet hyviksi taimiksi, mutta kuukahtavat luultavasti ennen kuin sopivan lämpimät ilmat saapuvat. Navetan vanhaan maitohuoneeseen on tarkoitus laittaa jonkinnäköistä kasvihuonetta, mutta vielä se on siihen tarkoitukseen ihan liian kylmä. Aitauksien kunnollisesta korjaamisesta tai pihapuuhista on turha haaveilla, kun viime päivinä töitä ja mielenharmia on teettänyt lumi. Mitähän lähes sulilla pelloilla majailleet kurjet, joutsenet ja muut muuttolinnut nyt tuumivat? Miten ne selviävät?

​Tilalla on pyörähtänyt taas aktiivisempi kevätkausi käyntiin ensimmäisten vasikoiden myötä. Oikeastaan vasikoimiseen on nyt liian aikainen vaihe, koska periaatteessa voisi olla kovinkin kylmiä ilmoja. Mietinnässä onkin, miten lykkäämme ensi vuoden poikimisia. Tai no, sonni täytyisi erottaa joksikin aikaa emolaumasta, mutta se taas edellyttää järjestelyjä.
 
Laitumella olevat kolme mustaa pikkuvasikkaa ovat löytäneet toisensa ja kohta varmaankin aletaan nähdä vauhdikkaita leikkejä. Vielä vauhtia vähentävät iän lisäksi laitumen paikka paikoin jäiset kohdat. Vasikat liikkuvat aina aluksi tiiviisti emonsa vierellä, mutta uskaltautuvat päivä päivältä kauemmaksi, ja toisaalta emojenkaan suojelunhalu ei ole niin voimakas kuin pienokaisten ensimmäisinä elinpäivinä. 

Liukkauden lisäksi suoranaista vaaraa ovat aiheuttaneet voimakkaat tuulenpuuskat. Armottomat puhurit ovat särkeneet hiehojen ja karjun pressukatokset ja puita on kaatunut niin talvilaitumelle kuin vanhojen villisikatarhojenkin päälle. Tarhaan kaatuneet puut eivät haittaa, koska ne eivät ole nyt talvella käytössä, mutta lehmien viereen kaatuneet puut olisivat voineet saada osuessaan pahaa jälkeä aikaan.

Vasikoiden tarkkailujen lisäksi oman mausteensa eläinarkeen lisäävät kiimat. Hinkkis-possu kaipailee selvästi karjuseuraa. Se muun muassa murisee, käyttäytyy levottomasti, toisinaan jopa aggressiivisesti eikä edes keskity ruokaan samoin kuin ennen. Tätä pitäisi kestää vain muutaman päivän kerrallaan, mutta tietysti toistua sitten kuukausittain. Samanlaisia merkkejä on ollut aiemminkin nähtävillä, mutta ei yhtä vahvasti. No, aivan pianhan tyttöpossut saavuttavat vuoden rajapyykin, jonka jälkeen Einari-karjun seura onkin ajankohtaista. Hormonien hyrräystä on ehkä havaittavissa myös hiehoilla, sillä tänä aamuna yksi niistä löytyi karkuteiltä. Se oli, uskomatonta kyllä, hypännyt yli korkeasta panssariaidasta ja haisteli innoissaan aidan takaa emolehmiä ja Petrus-sonnia.

Kissojenkin seuraelämä luultavasti aktivoituu tässä kuukauden-parin sisällä, mutta nyt ne seurailevat meitä tiiviisti päivän askareissa. Kollimme on viimeinkin kooltaan mennyt ohi Mummo-kissasta, mutta jotenkin höpsähtäneen lapsekas se on vieläkin. Joskus kattiseurasta tuntuu olevan myös harmia. Talvilaidun pitää tarkistaa mahdollisten uusien vasikoiden vuoksi muutamaankin kertaan päivässä, ja lahkeissa naukuvat kisut vetävät väärällä tavalla puoleensa lehmien huomion. Kameran eteen ne tuntuvat myös tupsahtavan mielellään, mutta ei välttämättä niin, että niistä saisi hienoja poseerauskuvia. 

​Eläinten aktivoitumisen lisäksi muutama päivä sitten ilmassa väreili lupauksia joskus koittavasta keväästä. Auringon ihanat kultaiset säteet herättelivät huomaamaan, että syksyn, lumen ja kylmän myötä oli taas kerran vaipunut jonkinlaiseen talvihorrokseen itsekin. Onneksi tuon turruttavan kooman huomaa vasta, kun harmautta ei enää toivottavasti ole kovin kauaa.   

Tämä hauska Jussin kuva tuntui sopivan marraskuuhun oikein hyvin. Tilamme eläimet ovat alkaneet tottua kameran kanssa hipsivään emäntään, joten niitä on päässyt kuvaamaan aika läheltä. Tai sitten uskallan itse lähestyä niitä nykyään paremmin.  Navettamme takana olevalla pellolla on lähes päivittäin vieraillut kauriita, mutta villieläinten kuvaamista varten tarvitsisi kyllä paljon tehokkaammat välineet.

Hyvä kalustokaan ei toisaalta takaa vielä mitään, sillä usein sattumukset ja tilanteet tapahtuvat kuitenkin arkiaskareiden lomassa, eikä niitä ehdi tai pysty kuvaamaan. Tai itse asiassa parhaimmat jutut taitavat sattua ilman ihmisten läsnäoloa. Anoppi oli esimerkiksi yhtenä päivänä nähnyt ikkunastaan, kuinka Hinkkis ja Vinkkis kirmasivat ja suorastaan ilakoivat lumessa ympäri aitausta. Olikohan helmikuussa syntyneiden possujen muistiin jäänyt mitään viime talven ja kevään lumesta?

Possujen yksityiskohtia.

Tässä vaiheessa possupalatsiksi ristityn navetanosan valmistelutkin ovat edenneet. Vanhan lietekuilun päälle on tehty valut, ja kunhan se on kuivunut, päästään laittamaan väliseiniä ja muita sisäjuttuja. Tyttöpossuja ei toki ole tarkoitus pitää siellä kuin välillä. Nyt ei onneksi ole vielä ollut älyttömiä pakkasia, joten Hinkkis ja Vinkkis ovat olleet ulkona omassa aitauksessaan koppi tungettuna täyteen heiniä ja olkia. Einari asustaa tässä vaiheessa yksin toisella puolella pihapiiriä.  Vaikka sika on laumaeläin, luonnossakin karjut liittyvät emakoiden pariin vain kiima-aikoina. Yritämme käydä tervehtimässä ja rapsuttelemassa Einaria kuitenkin muulloinkin kuin vain ruokinnan yhteydessä.         
 
Hiehojen katos talviaitauksineen on saatu valmiiksi. Kaivinkoneella on laitettu vanhat sähkötolpat tukevasti maahan ja sitten panssariverkko ja pressukatos paikoilleen. Tätäkin hommaa on tehty taas kahden tai välillä kolmen sukupolven voimin, vaikka mahatauti kaatoikin pääasiassa naisväen välillä petiin. Ei sitä silloin oikein auta muu kuin sairastaa ja pyykätä.

Ennen viikonloppua talvilaitumella oli enää kaksi vasikkaa, mutta pari päivää sitten syntyi vielä yllättäen yksi lisää. Vanhoista emolehmistä ei oikein osaa sanoa mahan perusteella, ovatko ne tiineenä vai eivät. Tältä lehmältä kuoli tämän vuoden aikaisempi vasikka, ja oikeastaan olikin vähän surullista seurata, kun se etsi kuollutta vasikkaansa ympäri laidunta ja karkasi myös lähimetsään huhuilemaan.  
 
Uudelle vasikalle laitoimme isännän kanssa korvamerkit heti, kun huomasimme sen. Täältä voi lukea aikaisempaa kirjoitusta korvamerkkien laitosta. Itse operaatio sujui hyvin, mutta oma tarkkaavaisuuteni taisi herpaantua lopuksi liikaa, koska takaisin laitumelta pujotellessani saatoin hieman peruuttaa traktorilla puuhun ja kiveen. Isäntä on käynyt tarkistelemassa uusimman tulokkaan selviytymistä aika usein, ja onneksi se hyppelee jo tyytyväisenä emonsa perässä laitumella sinne tänne. Joskus nimittäin kokenutkin emo voi olla liian kauan pois pienensä luota, vaikka se harvinaista onkin.

Emolaumasta siirretyille vasikoille on tehty sukupuolitarkastuksia. Sukupuoli toki katsotaan jo korvamerkkien laittamisen yhteydessä, mutta se ei aina ole kiireisessä tilanteessa ihan yksinkertaista. Tietysti sukupuolen saisi selville, jos sattuisi näkemään, valuuko pissa mahan alta vai taaempaa.  Nyt epäiltiin kahta alun perin lehmävasikaksi ilmoitettua eläintä sonneiksi. Isäntä lähisilmäili taskulampun kanssa vasikoita samalla, kun minä yritin kiinnittää niiden huomiota ja tarjota ruokaa. Epäilyt osoittautuivat oikeaksi ja sukupuolen lisäksi tietojärjestelmiin täytyi korjata nimetkin. Erehtyminen näin päin ei oikeastaan ole vakavaa ainakaan tässä iässä, mutta myöhemmin se saattaa johtaa tukileikkauksiin eläinpalkkioiden osalta.
 
Vaikka periaatteessa onkin eletty kalenterivuoden pimeimpiä ja inhottavimpia aikoja, ovat säät tuntuneet olevan välillä poikkeuksellisen kauniita. Upeita auringonnousuja on saanut ihailla tilan aamupuuhien kanssa samoihin aikoihin. Ja tietysti arjen hetkellisesti katkaissut kohokohta oli maaseutuyrityspalkinnon saaminen. Työt jatkuvat juhlahetken jälkeen niin kuin ennenkin, mutta kyllä kehut ja arvostus tuovat lisäpotkua tekemiseen ja yrittämiseen.