Toukokuu on perinteisesti kylvötöiden aikaa. Ennen sopivaa ajankohtaa voitiin hakea alun kaltaisista ”kylvökalentereista” tai muista suotuisista ennusmerkeistä tai uskomuksista kuunkierron suhteen. Touonteon aika oli kymmenen viikkoa takaperin Pietarista (29.6.) Jyrkiin (23.4.).
 
Nykyään peltotyöt käytännössä aloitetaan, kun pellot ovat kuivuneet tarpeeksi, jotta niille voi koneilla mennä. Kuivumista voi edesauttaa avaamalla kaivurilla tukkeutuneita ojia. Viime keväänä nuorempi ja vanhempi isäntä joutuivat aika lailla urakoimaan erään pellon kimpussa lähellä tilaa, ja tänäkin vuonna on kaivinkone käynnistetty muutaman kerran.  

Sääennustuksia seurataan hyvin tarkkaan, traktorin moottori käy ja kiire on läsnä − muulloin kuin sateella. Kylvöt ja istutukset on tehtävä kesäkuun loppuun mennessä, joskin poikkeuksellisten sääolosuhteiden vuoksi voidaan joustaa. Meillä saatiin ensimmäiset kylvöt parahiksi tehtyä ennen viikonlopun sateita. Naapurissa näkyi emäntä huristavan rinta rinnan oman isäntänsä kanssa traktorilla, mutta meillä taitaa nyt keväällä jäädä emännän ja lasten hommaksi kivien keruu.
 
Eläinrintamalla on ollut vaihtelevaa. Mummo-kissa on ilmeisesti saanut pennut, mutta se lienee jo liian vanha niitä hoitamaan. Maha on hävinnyt, mutta lähinnä se vain rötköttää etuoven rappusilla, pihakeinussa tai kukkapenkissä. Ei puhettakaan, että se olisi imettämässä jossain pikkukissoja. Viime vuonna taisi käydä samalla tavalla, vaikka silloin luulimme jonkun pedon napanneen ne. Harmi, koska olisin ehkäpä halunnut meille yhden hyvän hiirikissan lisää. Pölli ei oikein ole saalistaja.

Lehmät ovat vasikoita lukuun ottamatta pysyneet korjatussa talviaitauksessa, mutta Jussi on taas innostunut karkailemaan. Vuohipukkimme saattaa köpötellä peltotiellä vastaan tai ujuttautua lankojen välistä kesälaitumelle ahmimaan vihreää nurmea.
 
Ajankohtaiseksi on tullut myös possulauman hajottaminen, sillä Hinkkis porsinee parin viikon sisällä. Se jäi odottelemaan tätä suurta (ja emäntää hiukan huolestuttavaa) tapahtumaa pihapiirin aitaukseen, kun Vinkkis ja Einari siirrettiin metsään kesätarhalle. Siellä ne ovat ottaneet kaiken irti tarhan mutalammikoista ja rapapoteista. Nykyinen väritys kävisi melkein villasikarodun kolmannesta värityypistä, mustavalkoisesta, jos värit eivät sattuisi olemaan juuri väärinpäin.

Tilalla koettu historian havinaa, kun paikalliset harrastajat kävivät metallinpaljastimillaan tutkimassa yhdellä pellollamme. Muistoksi saimme musketin kuulan, luodin, rahan, napin ja kuparilevyn. Musketin kuulia löytyy tältä alueelta, koska aikoinaan Tunkkarilla käytiin Suomen sodan aikaisia taisteluja vuonna 1808.  
 
Löytyneet kruunu ja metallinappi voivat liittyä yhteiseen historiaan pappilan kanssa. Luoti voi olla vaikka suojeluskunnan harjoituksista, mutta kuparilevyn tarkoitus on epäselvä. Rahallista arvoa näillä löytöesineillä tuskin on, mutta voi kuinka jännittävää on lähteä vaikkapa mielikuvitusmatkalle vuosien taakse! Täytyykin tässä samalla vinkata ihan mielenkiintoisesta kotimaisesta sarjasta (Menneisyydet metsästäjät), joka on edelleen katsottavissa Yle Areenassa.


Lähteet:

Laiho, Heikkinen (toim.): Vanhan kansan merkkipäivät, laajennettu laitos 2009
Tunkkari − kylän elosta ja olosta ennen ja nyt, 2004

Marraskuu on kuoleman kuukausi. Paitsi että luonto vaipuu horrokseen, niin vainajien muistopäivä, pyhäinpäivä, osuu tälle kuukaudelle. Eri kulttuureihin ja aikakausiinkin liittyvillä juhlapäivillä (pyhäinpäivä, kekri, halloween, día de muertos, samhain…) on yhteistä talven kynnys ja kuolleiden muistaminen. Näiden juhlien juuret liittyvät yli 2000 vuoden takaiseen maatalousyhteiskuntaan, joka juhli sadonkorjuun päättymistä ja huomioi samalla kuolleita esi-isiä.
 
Kuluneen viikonlopun aikana monet ovat muistelleet kuolleita läheisiään ajatuksissaan tai esimerkiksi viemällä haudalle kynttilän, ja hautausmaat näyttävätkin mahtavilta pyhäinpäivänä ja jouluna kynttilämerineen. Hautausmaat voivat tarjota paljon muutakin kuin konkreettisen paikan muistella läheisiään: tunnelmaa, kauneutta ja rauhaa. Aika pysähtyy ja (mikro)historia on konkreettisesti silmien edessä niminä ja muistomerkkeinä. Ja ovathan edesmenneet mukana arjen ajatuksissa, muistoissa ja vaikkapa vanhoissa tavaroissa joka päivä. Ylipäätään kuolema on kulttuurihistoriallisestikin varsin mielenkiintoinen aihe tapoineen, uskomuksineen ja rituaaleineen.

Marraskuu todella toi näille seuduille muun Suomen tapaan talven. Lämpötila on ollut yli kymmenen pakkasasteen tietämissä, ensilumi satanut ja maa alkanut jäätyä. Onneksi ehdimme anopin kanssa kiertää peltolohkoilla ottamassa maanäytteet. Näytteet otetaan siis vähintään viiden vuoden välein jokaiselta peltolohkolta. Pääpiirteissään lohkosta otetaan eri kohdista maata, sekoitetaan yhteen ja pakataan purkkiin. Lähetetään ne postissa ja sitten odotellaan tulosten saapumista. Miksi näin pitää tehdä? Säännölliset näytteet ovat ympäristökorvausten edellytys ja tiedot maaperästä tietysti viljelijän etu. No luomussa ei niinkään mietitä lannoituskuvioita, mutta kalkituksia kyllä.

Meille kylmyys iski harmittavasti ehkä pari viikkoa liian aikaisin, sillä hiehojen uusi katos on vielä keskeneräinen ja navetan päädyn valmistelut tyttöpossuille valuineen tekemättä. Tämän sunnuntain on isäntä saanut kulkea sulattamassa ja huoltamassa ulkona karjan juoma-automaatteja. Normaalisti ne eivät ole jäässä vielä näillä pakkasilla, mutta koska sarvipäät eivät ole vielä talvilaitumillaan, niin käyttämättöminä automaatit tietysti jäätyvät. Ja mitä syvemmälle putkistoihin ne jäätyvät, sitä hankalampi niitä on myöhemmin sulattaa.
                     
 
Vasikoiden erottaminen on tällä hetkellä pienellä tauolla. Syy ei kuitenkaan ole keleissä vaan osa vasikoista on vielä vähän liian nuoria erotukseen. Aivan ääneti ei erossa olo tänäkään vuonna aluksi sujunut, mutta hyvin sujahtivat esimerkiksi sonnivasikat isompien sonnien joukkoon. Suunnitelmien mukaan laitoimme vasikat ensin laitumella erilliseen aitaukseen pariksi päiväksi ja sitten siitä käsittelyhäkin avulla uuteen aitaukseen. Yhdestä sonnivasikasta täytyi oikein ottaa kuva, kun sen punertava karva pisti nyt oikein erityisesti silmiin muiden seasta.

Talven aloittavat juhlat ovat historiallisesti katkaisseet kesäaikaan liittyvät puhteet ja satokauden päättymistä on juhlistettu juhla-aterioin. Meillä syksyn peltotyöt ovat jääneet myös hieman vaiheeseen, kun esimerkiksi pudonneita auranosia on etsitty välillä maasta tuttavan metallinpaljastimilla. Ennen talonpoikaisessa Suomessa emännät siirtyivät sadonkorjuun jälkeen sisätöihin lankojen, kankaiden ja vaatteiden valmistukseen. Katsotaan nyt sitten, millaiseksi tämä emännän talvipuhteet muodostuvat. Vapaa-aikaa pitäisi näin opintovapaalla ainakin normaaliin talveen verrattuna olla enemmän.
   
Nykyihmiselle kesä tai talvi ei tietysti ole tehnyt suurtakaan muutosta ruokavalion suhteen, mutta onneksi viime vuosina on sesongeista kiinnostuttu taas uudelleen. Mainitsinkin joskus kesällä  Satokausikalenterista, mutta viime viikonloppuna pääsin oikein kuuntelemaan sen perustajan Samuli Karjulan ja tutkija Susanna Haaviston ajatuksia syömisestä, ruokakulttuurista ja tavoitteistaan, kun he olivat esittelemässä painosta tullutta teostaan Satokauden ruokaa. Jälkimainingeissa innostuin ostamaan kirjan lisäksi ensimmäistä kertaa myskikurpitsan, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi tehdä siitä mitään. Jotain reseptiä on tarkoitus kokeilla, vaikka toisaalta ei lyhtykään nyt ihan vain amerikkalainen keksintö ole. Pohjolassa ne vain olivat ennen nauriista tehtyjä.

Hyvää talven alkua ja toivotaan lisää lunta maan ja kasvuston suojaksi!

Mikä on sinun lempituoksusi? Ehkäpä se on kahvi, lakritsa tai kookos. Niin monet ihmiset mainitsevat parhaana tuoksuna vastapestyn pyykin, että siitä on olemassa jo klassikoksikin muodostunut hajuvesi, Cleanin Fresh Laundry.  Valmistaja kuvailee tuotettaan raikkaaksi ja nostalgiseksi, joten ehkä yllättävästikin hajusteen ainesosissa on ensituoksun jälkeen myös ruusuöljyä ja myskistä puuta, jotka itse miellän täyteläisiksi ja vahvoiksi.

Varsinkin me maalla asuvat tiedämme, että ulkona kuivatettu pyykki voi tuoksua myös aivan joltain muulta kuin raikkaalta, jos on tietty aika vuodesta ja peltotöiden kierrosta. Maalle kuuluvat voimakkaat hajut niin hyvässä kuin pahassa, niin että lenkillä voi ensin huumaantua lumoavasta kukkakedosta tai rauhallisesta ja lempeästä metsän tuoksusta ja jo seuraavassa hetkessä lähes oksentaa pellolle ajetun lietteen kammottavasta katkusta. Tai sitten vain väärästä suunnasta tulevat tuulenhenkäykset epämääräisine hajuhaittoineen voivat latistaa parhaimmatkin grillibileet ja illanistujaiset.  

Sanotaan, että kaikkeen tottuu, mutta ehkäpä kyse on siitä, että tiettyihin hajuihin ei esimerkiksi enää kiinnitä erityistä huomiota ja ne eivät häiritse, koska ne ovat niin luonnollinen osa tiettyä kokonaisuutta. Eli kyllä, maajussien nenät toimivat edelleenkin, mutta turha niiden on nyrpistellä. Joskus Hauskoissa kotivideoissa näkee, kuinka tuoreille isille vauvojen vaippojenvaihto on lähes äärimmäistä haastetta, mutta jokainen tietää, että hoitopöydän vakiovarustukseen ei ainakaan pidemmällä aikavälillä kuulu kaarimaljat yhtään sen paremmin kuin traktoriin tai navettaan.
 
Lietteen hajuhaitat ovat vuosien saatossa osittain lientyneet nitraattiasetusten kylkiäisenä. Lapsuudestani muistan, kuinka pelloille ajettiin lantaa suurin piirtein mihin aikaan vuodesta tahansa − myös hangille.  Pääpiirteissään nykyään lietettä ei saa ajaa marraskuun ja maaliskuun välisenä aikana. Poikkeuksellisten sääolosuhteiden nojalla lantaa voi levittää myös marraskuussa. Lanta ja orgaaniset lannoitevalmisteet pitää mullata vuorokauden sisällä, mutta on kyllä olemassa lietekärryjä, jotka multaavat samalla ajolla.

Kuva on suvun arkistojen kätköistä.

Lannan ajamisella on tietysti tarkoituksensa. Joskus on varmasti painetta saada tyhjennettyä uhkaavasti täyttyvää lietesäiliötä, mutta kyllä eläinperäisellä(kin) lannoitteella on etupäässä tarkoitus saada kasvustolle ravinteita ja kasvuvoimaa − aivan kuten kotipuutarhureille myytävällä kanankakalla ja muilla kesäkukkien lannoitusliuoksilla. Hyvä kakanajaja osaa kuitenkin toivottavasti ottaa myös sääolosuhteet huomioon niin, että lietelastia ei tarvitse  levittää maahan tuulettoman hellejakson alkajaisiksi kuin äärimmäisessä hädässä.  
 

Lähteet: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2014/20141250