Kuoleman kuukausi

Luonnon symboliikkaa.

Marraskuu on kuoleman kuukausi. Paitsi että luonto vaipuu horrokseen, niin vainajien muistopäivä, pyhäinpäivä, osuu tälle kuukaudelle. Eri kulttuureihin ja aikakausiinkin liittyvillä juhlapäivillä (pyhäinpäivä, kekri, halloween, día de muertos, samhain…) on yhteistä talven kynnys ja kuolleiden muistaminen. Näiden juhlien juuret liittyvät yli 2000 vuoden takaiseen maatalousyhteiskuntaan, joka juhli sadonkorjuun päättymistä ja huomioi samalla kuolleita esi-isiä.
 
Kuluneen viikonlopun aikana monet ovat muistelleet kuolleita läheisiään ajatuksissaan tai esimerkiksi viemällä haudalle kynttilän, ja hautausmaat näyttävätkin mahtavilta pyhäinpäivänä ja jouluna kynttilämerineen. Hautausmaat voivat tarjota paljon muutakin kuin konkreettisen paikan muistella läheisiään: tunnelmaa, kauneutta ja rauhaa. Aika pysähtyy ja (mikro)historia on konkreettisesti silmien edessä niminä ja muistomerkkeinä. Ja ovathan edesmenneet mukana arjen ajatuksissa, muistoissa ja vaikkapa vanhoissa tavaroissa joka päivä. Ylipäätään kuolema on kulttuurihistoriallisestikin varsin mielenkiintoinen aihe tapoineen, uskomuksineen ja rituaaleineen.

Kirjavinkki ja paikallisen kirkon ympäristöä.

Marraskuu todella toi näille seuduille muun Suomen tapaan talven. Lämpötila on ollut yli kymmenen pakkasasteen tietämissä, ensilumi satanut ja maa alkanut jäätyä. Onneksi ehdimme anopin kanssa kiertää peltolohkoilla ottamassa maanäytteet. Näytteet otetaan siis vähintään viiden vuoden välein jokaiselta peltolohkolta. Pääpiirteissään lohkosta otetaan eri kohdista maata, sekoitetaan yhteen ja pakataan purkkiin. Lähetetään ne postissa ja sitten odotellaan tulosten saapumista. Miksi näin pitää tehdä? Säännölliset näytteet ovat ympäristökorvausten edellytys ja tiedot maaperästä tietysti viljelijän etu. No luomussa ei niinkään mietitä lannoituskuvioita, mutta kalkituksia kyllä.

Kaunista mutta aitaamisen kannalta hiukan haasteellista.

Meille kylmyys iski harmittavasti ehkä pari viikkoa liian aikaisin, sillä hiehojen uusi katos on vielä keskeneräinen ja navetan päädyn valmistelut tyttöpossuille valuineen tekemättä. Tämän sunnuntain on isäntä saanut kulkea sulattamassa ja huoltamassa ulkona karjan juoma-automaatteja. Normaalisti ne eivät ole jäässä vielä näillä pakkasilla, mutta koska sarvipäät eivät ole vielä talvilaitumillaan, niin käyttämättöminä automaatit tietysti jäätyvät. Ja mitä syvemmälle putkistoihin ne jäätyvät, sitä hankalampi niitä on myöhemmin sulattaa.
                     
 
Vasikoiden erottaminen on tällä hetkellä pienellä tauolla. Syy ei kuitenkaan ole keleissä vaan osa vasikoista on vielä vähän liian nuoria erotukseen. Aivan ääneti ei erossa olo tänäkään vuonna aluksi sujunut, mutta hyvin sujahtivat esimerkiksi sonnivasikat isompien sonnien joukkoon. Suunnitelmien mukaan laitoimme vasikat ensin laitumella erilliseen aitaukseen pariksi päiväksi ja sitten siitä käsittelyhäkin avulla uuteen aitaukseen. Yhdestä sonnivasikasta täytyi oikein ottaa kuva, kun sen punertava karva pisti nyt oikein erityisesti silmiin muiden seasta.

Hiehokatoksen raameja.

Talven aloittavat juhlat ovat historiallisesti katkaisseet kesäaikaan liittyvät puhteet ja satokauden päättymistä on juhlistettu juhla-aterioin. Meillä syksyn peltotyöt ovat jääneet myös hieman vaiheeseen, kun esimerkiksi pudonneita auranosia on etsitty välillä maasta tuttavan metallinpaljastimilla. Ennen talonpoikaisessa Suomessa emännät siirtyivät sadonkorjuun jälkeen sisätöihin lankojen, kankaiden ja vaatteiden valmistukseen. Katsotaan nyt sitten, millaiseksi tämä emännän talvipuhteet muodostuvat. Vapaa-aikaa pitäisi näin opintovapaalla ainakin normaaliin talveen verrattuna olla enemmän.
   
Nykyihmiselle kesä tai talvi ei tietysti ole tehnyt suurtakaan muutosta ruokavalion suhteen, mutta onneksi viime vuosina on sesongeista kiinnostuttu taas uudelleen. Mainitsinkin joskus kesällä  Satokausikalenterista, mutta viime viikonloppuna pääsin oikein kuuntelemaan sen perustajan Samuli Karjulan ja tutkija Susanna Haaviston ajatuksia syömisestä, ruokakulttuurista ja tavoitteistaan, kun he olivat esittelemässä painosta tullutta teostaan Satokauden ruokaa. Jälkimainingeissa innostuin ostamaan kirjan lisäksi ensimmäistä kertaa myskikurpitsan, mutta en ole saanut vielä aikaiseksi tehdä siitä mitään. Jotain reseptiä on tarkoitus kokeilla, vaikka toisaalta ei lyhtykään nyt ihan vain amerikkalainen keksintö ole. Pohjolassa ne vain olivat ennen nauriista tehtyjä.

Hyvää talven alkua ja toivotaan lisää lunta maan ja kasvuston suojaksi!