Merkit korviin viikon vasikoille

Tänään ajattelin kirjoittaa puuhasta, joka harvoin onnistuu isännältä yksin - korvamerkkien laitto uusille vasikoille. Jokainen vasikka on korvamerkittävä 20 päivän kuluessa syntymästä, mutta käytännössä se on helpointa vastasyntyneen kanssa. Uusi vasikka ei vielä kirmaa kovaa vauhtia ympäri laidunta vaan lepäilee paikoillaan emon läheisyydessä. Ja yleensä nämä kaksi ovat muutaman päivän erillään muusta laumasta, koska emolehmä haluaa vetäytyä rauhassa poikimaan.
 
Tällä viikolla on syntynyt kaksi vasikkaa parin päivän sisällä. Molemmat emot olivat hiehoja, ja synnytykset sujuivat onneksi hienosti. Tällä viikolla poikkeuksellisesti myös minä pääsin apuun merkkauspuuhissa, sillä usein vasikat ovat sattuneet syntymään arkena ja vielä siihen aikaan, kun olen päivätyössäni muualla. Tuolloin vanha isäntä on ollut uuden apuna.  
 
Nyt poikimiset tai oikeastaan uudet vasikat huomattiin molemmat illalla. Ensimmäinen vasikka, Nerida, oli syntynyt ehkäpä vain puolta tuntia aiemmin, ja aluksi se näytti kaukaa nähtynä erehdyttävästi aivan edelliseltä uudelta vasikalta ja sen emolta, koska väritykset sattuivat olemaan samat: punaruskea lehmä ja musta vasikka takalaitumella. Isäntä oli laittamassa paalia samalle laitumelle ja paluumatkalla huomasikin uuden vasikan. Korvamerkkiä ei kuitenkaan enää voinut laittaa kaikessa hiljaisuudessa, koska muu lauma oli lähtenyt traktorin perässä samaan suuntaa.
 
Isäntä huristi hakemaan minua, ja lähemmäs päästyämme siirryin ratin taakse ja isäntä kauhaan pihtien kanssa. Lauma oli huomannut uuden tulokkaan. Kevään varhaisimmat vasikat nuuhkivat jo Neridaa innokkaasti, sonni tutkaili poikinutta lehmää ja muut emot pyörivät ringissä ympärillä. Sinne sitten vain työntämään isäntää nyt jo vähän vauhkoontuneen lauman joukkoon sonnia ja sen sarvia väistellen. No onneksi ymmärsin tarpeeksi hyvin isännän käsimerkkejä, ja suhteellisen pian isäntä saikin napattua vasikan syliinsä ja sitten vain kauha kohti korkeuksia! Naps ja naps, pyyhintä heinällä, kameran välähdys, pieni peruutus, kauha alas ja vasikka takaisin emon luo. Sydän tykytti ja jaloissa sykki emännällä (miksei tietysti isännälläkin ja vasikalla).

Neridasta napattu kuva jäi harmillisen epätarkaksi.


Tänään onnistuttiin olemaan ovelampia: uusi emo ja ehkäpä jo usean tunnin ikäinen vasikka olivat taas sopivasti erillään, mutta nyt saatiin teljettyä muun lauman reitti osittain traktorilla ja osittain emännällä, kun asetuin itse pitkä keppi valesarvinani vahtiin kulkureitille. Isäntä onnistui hiipimään tumman sonnivasikan luo ja laittamaan sille merkit. Kuvaamiseen ei käytetty arvokkaita sekunteja, sillä lehmä voi olla omistushaluinen ja arvaamaton.


Tervetuloa Nerida ja Nerva!