Kesä 2018 alkaa olla takanapäin. Jos viime kesänä oli liian märkää, niin täällä meilläkin olisi kesä- ja heinäkuussa saanut tällä kertaa sataa enemmän. Isäntä muistelikin valvoneensa viime kesänä kuunnellen, kuinka pisarat rummuttavat kattoa. Taas on tiiviisti seurattu sadetutkia ja vertailtu eri sääennusteita. Toisinaan ovat ennustukset käyneet toteen, mutta usein eivät. Jossain vaiheessa päädyimme viilentämään eläimiä sadettimen avulla.
 
Suuri osa nurmisadosta lepää paaleissa ja vilja siilossa ja säkeissä. Helteiden ja vähäisten sateiden seuraukset ovat näkyneet lähinnä heinäpelloilla, joiden sato jää valitettavasti melko huonoksi. Tietyt rikkaruohot, kuten lutukka ja jauhosavikka, ovat sitä vastoin säistä pitäneet. Onneksi viljasato on ollut hyvä. Eläimet eivät meillä viljaa saa, mutta tänä vuonna on aikomuksena ottaa omaa viljaa myyntiin. Kävimme jauhattamassa kokeiluerät paikallisessa myllyssä, ja lopputulokset vaikuttavat hyviltä. Heikkilän eli Laasasen myllyyn liittyy tällä emännällä nostalgisia muistoja, sillä sieltä kylältä olen itse kotoisin.

Eläinten elämä on kulkenut edellisten vuosien tapaan. Hiehot on laskettu metsälaitumelle ja emolaumaa siirrelty paikasta toiseen pihapiirin lähettyvillä. Laumaan saatiin vipinää, kun meille saapui uusi siitossonni kesän alussa. Aluksi se vaikutti hieman ujolta, mutta on ottanut kyllä johtajan paikkansa. Tämä sonni pitää rapsutuksista Petruksesta poiketen, mutta ei välttämättä muuten ole yhtä rauhallinen. Sillä on tapana tulla esittelemään itseään ylpeänä pikkusonnien eteen ja kaapia näyttävästi maata. Toivottavasti Lucky Luke on myös nimensä veroinen ja saamme paljon hyviä vasikoita seuraavalla poikimiskaudella!
 
Tilamyymälämme on ollut kiinni loppukesän, mutta sitä ennen osallistuimme Vetelin markkinoiden bussikierrokselle, jossa markkinaväkeä kuljetettiin muutamiin tutustumiskohteisiin keskustan lähellä. Uusi ja laajempi kierros toteutuu 15.9., jolloin bussilla pääsee tutustumaan useaan eri yritykseen Vetelissä. Päivä on samalla valtakunnallinen Osta tilalta -päivä, jolloin olet tervetullut tilallemme tutustumaan ja myymälänkin ovet ovat siitä lähtien taas auki.

Tänä kesänä olemme vihdoin saaneet tienvarteen kunnon tilakyltin. Sen puuttumisesta onkin kuullut aina välillä huomautuksia, mutta tosiaan asia on nyt korjattu. Itse asiassa pieni tienviitta on valtatien varrella ollut jo aiemmin, mutta eipä se ole tainnut juuri minnekään näkyä. Markkinamyyntiä varten on myös hankittu roller up -mainosteline.

Kesällä on ehditty myös hieman lomailla ja nauttia mahtavasta luonnosta. Täällä maalla ja tietysti koko Suomessakin on luonto ihan liki. Tänä kesänä on kuljettu uusilla lenkkipoluilla ja maastoissa tässä ihan lähelläkin ja välillä vierailtu vähän kauempana tutuilla reiteillä, muun muassa Kortjärvellä. Eläimiin on sanan varsinaisessa merkityksessä jopa melkein törmätty: Olimme menossa katsomaan Anunkiin tehtyä lintukosteikkoa, kun ensin huomasimme tiellä mäyrän. Hetken päästä taisimme yllättää ryskeestä päätellen hirven, joka säikähti meitä yhtä paljon kuin me sitä. Oikeastaan hävettää myöntää, että luikin jo osittain pakoon, ennen kuin huomasin ruskean hahmon liikkuvan meistä vauhdilla kauemmas. Suunniteltu kohtaaminen voisi olla vähemmän sykettä nostattava. Kesällä haaveilinkin yöretkestä vanhan isännän rakentamalle kyttäyskopille, joka nököttää riistapellon vieressä, mutta ehkäpä syksyllä sitten…
 
Kesältä pysyviä muistijälkiä on jättänyt myös Monologinäytelmä ”Kesäyön ikkuna” koettuna Korpelan tuvassa keskellä yötä sekä Saarijärven kivikautinen kylä ja järviseudun museo, eli Väinöntalo. Käykää ihmiset ihmeessä tutustumassa tekin!

Vihjailin joskus talvella uusista kuvioista, ja nyt alkaa olla enemmän kerrottavaa. Meillä on tarkoitus laajentaa maatilan elinkeinoja luonto- ja kulttuurimatkailuun. Sitä varten olemme perustaneet uuden yrityksen, jonka nimi on Leporetki. Ainakaan vielä yrityksellä ei ole omaa kotisivua, mutta facebookista löydät kyllä halutessasi Leporetken oman yrityssivun. Tällä hetkellä kunnostamme liiketiloja, eli 1800-luvulta peräisin olevaa päärakennusta ja pihapiiriä.

Tällä kertaa blogiin on päätynyt isännän ottamia kuvia sieltä täältä arjen keskeltä. Talvikuukaudet ovat ulkotöiden suhteen muita kuukausia hiljaisempia ja kuviakin tulee otettua vähemmän, mutta tokihan silloinkin töitä tehdään: Eläimet ruokitaan, pyöritetään lihakauppaa, suunnitellaan ja hankitaan muun muassa keväällä kylvettävät siemenet ja muutenkin puntaroidaan asioita ja tehdään paperihommia. 

Ensimmäiseen kuvaan on päässyt tuiki tarpeellinen lehmien juoma-automaatti. Kuvassa on myös jäätyneen automaatin sulattamiseen tarvittavia työkaluja. Pahimmillaan isäntä on tarkistanut automaatit useaan kertaan vuorokaudessa, koska silloin ei välttämättä tarvita kuvan apuvälineitä vaan automaatin tyhjennys ja kuuma vesi sulattavat muodostuneen jään. Sulatus- ja tarkistusreissut eivät sinänsä mitään hupia ole kylmässä pakkasessa, mutta toisinaan pääsee nauttimaan lähes äänettömästä talviyöstä tähtitaivaan alla. Kirkkaimpina öinä kuu itsessään on valaissut koko tienoon niin, ettei otsalamppua tarvita.
 
 
Kännykkään tallentuu hupaisia tilannekuvia muita kameroita useammin, ja toisinaan taas kuvaustilanteessa on sattunut jotain, mikä tallentuu hauskasti kuvaan. Otos on kesälomareissultamme. Loputtomien kurvien jälkeen eteemme putkahti tämä sykähdyttävä näky. Kyllä nyt on joku Anni saanut alleen erityisen menopelin! Talvilomalla Lapissa taas havahduimme siihen, ettei edessä matkanneen auton ratissa vaikuttanut olevan kuskia ollenkaan.

Seuraavaan kuvaan on tallentunut sykettä nostattanut tilanne. Olimme isännän kanssa siirtämässä emolehmälaumaa laitumelta toiselle. Mönkijä oli ajettu tielle esteeksi veräjien toiselle puolelle ja traktori toiselle, kuvan ulkopuolelle. Nyt en enää tarkkaa muista, mikä ongelma siirrossa alun perin tapahtui. Kiire oli kuitenkin toimia ja pahimpaan aikaan silloiset villapossut pölähtivät yhtäkkiä vapaina tienreunaan. Ne olivat päässeet karkaamaan väliaikaisen aitauksen reunan alta. Kuvan horisontissa näkyykin epäselvästi kolme vaaleaa palloa ojanpientareella ja vielä epäselvempänä minä juoksemassa kohti pihapiirin rakennuksia.  Taisin juosta hakemaan jotain ruokaa houkuttimeksi.
 
Alemmassa kuvassa kännykkä on dramaattisesti heilahtanut hiehojen metsälaitumella juuri laukaisuhetkellä. Lieneekö vahinkoräpsäys vai isäntä kompastunut?

Eläimien lisäksi isännän kännykästä löytyy kuvia esimerkiksi koneista, renkaista ja pelloista:

Viime keväänä uusittiin moni pelto ja ilmeisesti tulevana kesänä myös. Ylimmässä kuvassa isäntä ilmeisesti ajaa pellolla lietettä ennen  kylvämistä. Peltoon tuli nurmi ja suojaviljaksi kaura. Palo-nimi viittaa tuleen, mutta tarkempaa tietoa ei meillä ole. Ehkäpä tuli on muinoin valtoimenaan raivonnut siellä ankaran salamoinnin seurauksena. Vai liittyisikö nimitys mahdollisesti kaskiviljelyyn?
 
Keskimmäisestä kuvasta käy hyvin ilmi viime kesän märkyys. Alimmaisen kuvan olen itse asiassa saanut omaankin kännykkään vastausviestinä. Meillä on joskus tapana lähetellä isännän kanssa toisillemme vain kuva, kun olemme eri paikoissa. Vähän niin kuin, että mikä on meininki.  Tässä on selvästi kääritty Suomi 100 -paaleja.

Eläimistä saa myös hauskoja kuvia, varsinkin kun höystää tilanteita mielikuvituksella lisää. Jussi on pelotellut isäntää usein leikkimällä kuollutta keskellä tyhjää peltoa ja hiehot kuvittelevat piiloutuvansa muutaman lehden taakse. Alin kuva ei sinänsä ole hauska, vaikka tässä vaiheessa ollaankin jo voiton puolella. Uudet vasikat eivät välttämättä tajua kulkea laitumilta toisille siirryttäessä veräjän kautta, vaikka isommat näyttävätkin esimerkkiä. Ne voivat heittäytyä yhä uudestaan lankoja vasten ja ihmetellä, mikä estää etenemisen, kun toiset ovat siinä ihan vieressä. Tämä vasikka pääsi lopulta sähköttömien lankojen välistä emonsa ja muun lauman luo.
 
Viimeiset kuvat ovat aika tuoreita. Ylimmissä otoksissa isäntä on ikuistanut joen jäällä kulkevat jäljet. Niiden jättäjää yritettiin selvittää vanhaisäntä apuna, mutta emme kuitenkaan olleet varmoja. Voisiko eläin olla piisami? Alimmassa kuvassa on vuoden 1914 lehdessä ilmestynyt runo Kevään tuntu. Se on osa Kello- ja kultasepänliikkeen sormusmainosta, mikä ilmenee runon viimeisistä säkeistä. (Kuvan tarkkuuden pitäisi riittää tsuumaukseen.)

Näin joulukuun lopussa tulee luonnollisesti tarkasteltua kuluneen vuoden tapahtumia ja tunnelmia. Samalla mielessä siintää tulevaisuus ja seuraavan vuoden suunnitelmat.
 
Loppuvuosi vei kyllä tältä emännältä niin kaikki voimat, että rehellisesti sanottuna joulua odotti kovinkin vakava ja nukkavieru hahmo. Opiskelutehtävien eräpäivät paukkuivat ja päätöiden kuviot piti taas palautella mieleen samalla, kun valmisteltiin kauppoja ja podettiin lapsiperheille tuttua flunssakierrettä muiden ilmaantuneiden asioiden lisäksi.

Kaiken kruunasi tietysti Suomen ”ihanan” pimeä ja synkkä vuodenaika, joka vaikuttaa omaan mieleeni hyvinkin paljon. Olen ennenkin todennut, että tekisi mieli käpertyä karhun tavoin talviunille ja ohittaa ainakin mokomat pari-kolme kuukautta, mutta minkäs teet! Tämä kontio kääriytyi usein iltaisin huopiin ja villasukkiin, murahteli ja tuohusti kynttilöiden sekä takan kanssa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä leppoisan hyggeilyn kanssa, vaan se on puhtaasti selviytymistä ja liian kirkkaiden keinovalojen pakoilua.   
 
Isäntää tuohustamiseni lähinnä huvittaa, mutta itse asiassa tulen hallintahan on ihmiskunnan tärkeimpiä saavutuksia, joka puolestaan on tehnyt mahdolliseksi monet muut asiat: Ihminen on pystynyt siirtymään kylmille asuinpaikoille, kypsentämään ruokansa, aloittamaan kaskeamisen ja metallinvalmistuksen. Liekkien loimussa on viihdytetty toisia tarinoilla ja suunniteltu suuria. ”Liekkien lämpö, savun tuoksu, tulen kohina ja hiipuvan hiilloksen raukea kajo merkitsevät jotain ikiaikaista, tuttua ja hyvin läheistä.” Tuleen liittyy myös vertauskuvallisempi taso, nimittäin ”nuotio tai rovio havainnollistaa suoralla ja nopealla tavalla synnyn, kukoistuksen, hiipumisen ja katoamisen vaiheet”. Eivät siis mitään pikkujuttuja nämä näin.    

Yksi loppuvuoden isoimmista asioista oli villasikojemme myynti. Possumme pääsivät onneksi  uuteen kotiin jo siellä asustavien punaisten villapossujen kaveriksi. Päätimme luopua possujen kasvatuksesta, koska afrikkalaisen sikaruton (ASF) torjunta olisi merkinnyt meille käytännössä mittavia investointeja ja vaikeuttanut ylipäätään kasvatusta tilallamme huomattavalla tavalla.  Vaikuttaa siltä, että harrastelijakasvattajat ovat lopettaneet ja villasikoja  on vain harvalla, niihin todella satsaavilla tiloilla.
 
Toinen tilaamme koskevista muutoksista oli siitossonnistamme luopuminen. Petrus oli rauhallinen ja muutoinkin hyväluonteinen ja -rakenteinen yksilö.  Sisäsiittoisuuden torjumiseksi tarvitsemme kuitenkin ensi kesäksi uuden ja erisukuisen laumanjohtajan. Uuden sonnin myötä saamme myös ajoitettua poikimiset paremmin keväälle. Ongelmia voi tulla, jos vasikat syntyvät keskellä kylmimpiä pakkasia. Tänä talvena on syntynyt jo kolme vasikkaa: yksi ruskea ja kaksi tummaa. Emojensa lähettyvillähän ne pääsääntöisesti kulkevat, mutta todella pieninä ne hakeutuvat jo toistensakin seuraan.

Talvi on tuonut metsäneläimet taas lähemmäksi pihapiiriämme. Pelloilla kuljeskelee kauriita ja ehkäpä niiden perässä puolestaan ilves, joka jäljistä päätellen ei kuitenkaan ole kovin iso. Viime talvena laitumilla ja niiden lähellä kierteli myös kettu ja peuroja.
 
Lumessa leikkivät ja pyörivät myös loppukesän kissanpennut, jotka ovat kasvaneet jo melko isoiksi. Niistä yksi valkoinen lähti syksyllä läheiselle hevostilalle tallikissaksi, mutta vielä olisi pari ylimääräistä kissaa vailla kotia. Arka Pölli-kissammekin viihtyy taas paremmin kotona, kun se on vihdoin huomannut, ettei uusia kissoja tarvitse pelätä. Päinvastoin niistä on sille paljon enemmän leikkiseuraa kuin Mummo-kissasta.

Uuteen vuoteen lähdetään kai ihan hyvillä mielin. Talvipäivän seisaus on ohitettu ja ennen kevätkiireitä isäntäkin ehtii vähän höllentää työtahtia. Toisaalta tammi- ja helmikuussa ylimääräistä työtä ja päänvaivaa ovat perinteisesti aiheuttaneet laitumien jäätyneet juoma-automaatit. Vanhoja vasikoitakin on vielä erottamatta laumassa. Traktoritkin pitäisi oikeastaan saada parempaan kuntoon. Syksyllä on voinut töitä jakaa ikään kuin konekohtaisesti sen mukaan, mikä missäkin toimii parhaiten, mutta talvella ei viitsisi lämmittää molempia. 
 
Tässä juuri puhuttiin isännän kanssa, että investointien suhteen olemme olleet maltillisella linjalla. Yhden isohkon tilaamme koskevan investoinnin teimme kuitenkin syksyllä, kun ostimme metsää ja siinä samalla vanhan talon pihapiireineen tästä lähistöltä. Ajatuksia ja suunnitelmia hankinnan suhteen on tässä vuoden sisällä kovastikin kehkeytynyt, mutta ensi vuonna pitäisi sitten alkaa konkreettisesti niitä toteuttaa. Blogia seuranneet voinevatkin arvata, että jotain luontoon, perinteisiin ja matkailuun liittyvää se todennäköisesti on.

Hyvää uutta vuotta 2018!
 


Lähteet:
Leppänen, M. & Pajunen A. 2017: Terveysmetsä. Tunnista ja koe elvyttävä luonto. Gummerus, Keuruu.