Reseptikirjojen visuaalinen ilme on mielestäni nykyään jopa huikaiseva! Ruokien ja raaka-aineiden esillepano, fonttivalinnat, valaistus, kuvakulmat ja -paikat sekä ruokiin että syömiseen liittyvät pikkutarinat ovat tarkkaan harkittuja. Ruoka- ja leivonnaiskirjojen kautta pääsee ikään kuin osaksi tiettyä elämäntapaa, ja teoksia on ihan mukava vain selatakin ilman kummempaa  ohjeen etsimistä.
 
Ja mikäs siinä, sillä onhan ruoka ja syöminen paljon muutakin kuin hengissä pysymistä varten. Varsinkin viikonloppuisin voi hyvän ruuan valmistaminen itsessäänkin olla nautinto, joka huipentuu kiireettömään ruokailuun ja seurusteluun. Onneksi meillä isäntä on vähintään yhtä kiinnostunut ruuanlaitosta ja leivonnasta kuin emäntä ja taidoltaan varmasti osittain etevämpikin. Omat bravuurimme toki myös vaihtelevat. Isännän pyynnöstä tein tänään hänen rakastamaansa musakaa, joka kyllä onnistuikin hyvin. Mitähän sitä itse toivoisi vuorostaan vaikka viikonloppuna?
 
Miten teillä syödään; hiljaisuuden vallitessa vai mukavasti rupatellen?  Luin pari vuotta sitten Arnold Schwarzeneggerin elämäkerran Total Recall − uskomaton elämäntarinani.  Hän piti hienona asiana amerikkalaiseen ruokailukulttuuriin  liittyviä pöytäkeskusteluita, joihin otetaan perheen lapsetkin mukaan, myös ajankohtaisista asioista ja vaikka politiikasta puhuttaessa. Itävaltalaisessa lapsuuden perheessään hän oli saanut täysin päinvastaisen mallin, jossa ruoka syötiin tehokkaasti, nopeasti ja hiljaa. Suomessa käyty julkinen keskustelu perheiden ruokailuista on tainnut liittyä enemmänkin yhdessäoloon tai sen puutteeseen. On huolestuttu, että syödäänkö perheissä  ylipäätään yhdessä vai haukataanko vain ohimennen ja eriaikaisesti jotain suuhun. No meillä täytyy kyllä välillä suitsia myös ruokailun aikana kilkattavia pikkukieliä, jotta ylipäätään saataisiin syödyksi. Ja toki arjen hyörinässä lautasilla on useimmiten hyvin perusruokaa, kuten makaronilaatikkoa tai jotain nopeasti valmistuvaa.

Ruoka ja juoma taitavat olla ylipäätään perheemme vanhempia yhdistävä kiinnostuksen kohde. Yhdessä muistellaan omien ulkomaanmatkojen makukokemuksia ja välillä seurataan laadukkaita ruokaohjelmia, joissa tutustutaan myös eri paikkojen kulttuuriin. Viimeisimpänä on katseltu Rick Steinin isännöimää Ruokamatka Venetsiasta Istanbuliin -sarjaa. Yksi parhaimpia jollei paras ruokamatkamuistoni on usean ruokalajin illallinen roomalaisessa kalaravintolassa. Olimme Italiassa opiskelumatkalla kymmenisen vuotta sitten, ja ravintolareissu oli yksi opettajamme ja samalla oppaamme järjestämä kohokohta. Tällä reissulla kyllä yhdistyivät hyöty ja huvi: nähtävää, koettavaa ja opintoviikkoja.   

Ja ruokaa tuli kuvattua jo silloin...

Keittokirjoihin palatakseni alun kuvassa näkyvistä opuksista kaksi on vielä korkkaamatta. Isäntä sai grillikirjan tässä keväällä syntymäpäivälahjaksi ja Lemken tarjouksessa ollut teos osui silmiini eilen. Molemmissa vaikutti olevan salaattien, suupalojen ja pääruokien lisäksi houkuttelevia jälkiruokia, nam nam!

Tuotevalikoimissamme on yksi tuote ollut suosikkilistani kärkipäässä alusta lähtien: villisika-chorizo. Tämä espanjalaistyyppinen kestomakkara on todella maukasta sellaisenaan ja erinomainen lisämaun tuoja erilaisiin ruokiin. Itse käytämme chorizoa munakkaaseen, pizzaan, lämpimiin voileipiin ja herkkunaposteluun. Kai siitä valmistuisi hyviä piirakoita, lihaisaa salaattia tai vaikkapa mausteinen pastakastike.
 
Tänään oli poikkeuksellinen arkipäivä, koska olin lounasaikaan kotona ja pystyin tekemään itse ruuan. Päätin tehdä iloisen värisen munakkaan. Raaka-aineista oman makkaran lisäksi munat sekä pinaatti ovat lähikuntien tiloilta suoraan tuottajilta ostettuja, mikä on yhä tavallisempaa ympäri Suomea Reko-lähiruokaryhmien kasvun myötä. Vaikka meillä on suoramyyntiä tilalta, käymme välillä myymässä tuotteitamme Rekossa naapuripaikkakunnalla ja tietysti joskus erilaisissa tapahtumissakin.

Useana kesänä olemme yrittäneet kasvattaa tomaatteja itse, mutta laihoin tuloksin. Jonkunlainen kasvihuoneviritelmä on ollut suunnitelmissa myös, mutta ehkä ensi kesänä. Omasta lapsuudestani on jäänyt mieleen erityinen tomaattikokemus. Edesmennyt  isoäitini kasvatti tomaatteja mummolan seinustalla, ja niiden maku oli ihana. Aika ja mummoon liittyvät kokemukset ovat toisaalta erityisiä, koska ne liittyivät lapsuuteen ja ihmiseen, joka kuului vain muutamia vuosia elämääni.   
 
Olen aina arvostanut kotimaista ruokaa, mutta täytyy myöntää, että ruuan tuottajaksi siirtymisen, ruokavaliomuutosten, äidiksi tulon ja varmaan ihan vanhenemisen myötä kiinnitän ruoka-asioihin nykyään paljon enemmän huomiota kuin ennen.  Tämän postauksen ideana ei sinänsä ollut käsitellä ruoka-asiaa kovin syvällisesti, joten pohdintaa voi sitten vaikka jatkaa ihan toisessa kirjoituksessa.

Kananlätty oli tyttäreni nimitys munakkaalle, kun hän oli pienempi, ja oikeastaanhan se onkin varsin sopiva! Munakas on muutenkin toimiva ruoka, jota voi muokata rajattomasti tai vaikka hyödyntää edellisen päivän tähteet. Sen tekeminen on vaivatonta ja nopeaa, mutta proteiinin ansiosta nälkä pysyy kauan poissa.