Puuspiraali metsässä
Monesti sitä sokaistuu eikä huomaa ympärillään olevaa kauneutta − tai sitten ei ole aikaa pysähtyä ja viipyillä hetkessä. Muistan, kun olin ensimmäisiä kertoja anoppilassa kylässä ja istuimme ruokapöydässä. Appiukko oli selvästi ja syystäkin ylpeä kotipaikastaan ja puolittain totesi, puolittain kysyi, että eikö olekin hieno paikka. Olin samaa mieltä: (pari)talo omassa rauhassaan, pienellä mäellä, metsän lähellä ja ympärille levittyvät peltoaukeat. Tuolloin en kyllä arvannut, että istuisin samalla paikalla reilun kymmenen vuoden päästä, mutta silmäilisin maisemaa tilan emäntänä.
Tilallemme johtava tie jatkuu pihapiirin, parin laitumen ja pellon jälkeen metsään, jossa on mukava käydä retkellä, lenkillä tai vain rauhoittumassa. Lähellä on myös iso sammalkivijärkäle, jolla isäntä sisaruksineen leikki poikasena. Talvisin samaa reittiä voi hiihtää latuja pitkin kaukaisempiin metsiin, jäätyneen järven luo taukotuvalle tai jatkaa edelleen naapurikunnan puolelle ja ylittää samalla kieliraja.
Roudan taidetta
Virkistäytymisen ja rauhoittumisen lisäksi metsä on meille suomalaisille usein melkein pyhä paikka, vaikkei siihen liitetäkään enää samanlaisia uskomuksia ja mytologiaa kuin joskus. Metsä on tarjonnut tarvittaessa suojaa, toimeentulon lähteitä ja sisältöä taiteilijoiden teoksiin. Taitaapa useissa kodeissa puu olla edelleen myös varsin suosittu ja arvostettu sisustusmateriaali.
Meilläpäin metsä-sanan ainutlaatuinen murrevastine on messä. Ja vanha sanonta kuuluu jotakuinkin näin:
” Ko meet meshän, niin kasso, ettei vissa lyö oshan!”
RSS Feed