Puolivuotiskatsaus

Noin puolisen vuotta sitten jätin työnantajalleni opintovapaa-anomuksen. Ajatuksissa siinsivät tuleva syksy, talvi ja kevät, jotka poikkeaisivat aiemmista melko paljon. Syitä tällaiseen irtiottoon oli monia. Esimerkiksi konkreettinen maanviljelijän arki ja monet eläintenhoitoon liittyvät asiat olivat itselle yllättävänkin vieraita, vaikka olin tilan arkea viitisentoista vuotta jo seurannut. Ehkä olin myös onnistunut kadottamaan yhteyden johonkin sisimmässäni (ruuhka)vuosien varrella.  
 
Kun palaset erilaisesta vuodesta loksahtelivat kohdalleen kesän alussa, olin tavattoman onnellinen ja tunsin myös itseni varsin etuoikeutetuksi. Kaikilla ei todellakaan ole mahdollisuutta jäädä opintovapaalle saatikka töitä, joista jäädä vapaalle. Toisaalta ajattelin ottaa mahdollisimman paljon irti tästä tilaisuudesta ja vapautuvasta ajasta, kuten herätellä henkiin hiipuneita mielenkiinnon kohteita, ja toisaalta vain pysähtyä hetkeen, kuulostella itseään ja sisintänsä. Olin myös rahoitusasioiden suhteen oikeaan aikaan liikkeellä, sillä ymmärtääkseni aikuisopintorahan ehtoja tms. ollaan ensi vuonna tiukentamassa.

Olen joistain ajatuksista jo avautunutkin aiemmissa blogikirjoituksissa, mutta toisaalta olen vältellyt henkilökohtaisten asioiden jakamista, koska ei ole sinänsä tarkoitus kirjoittaa itsestä vaan maatilamme elämästä. Välillä mielessä olevia omiakin asioita voi varmaan kertoa, koska te lukijat kuitenkin peilaatte lukemaanne omaan elämäntilanteeseenne, ajatuksiinne ja mielipiteisiinne.
                            
Oikeastaan on ollut yllättävää huomata, kuinka moni kirjoituksia lukee ja kuinka harva niihin kuitenkaan reagoi. En tarkoita tällä, että tarkoituksena olisi kalastella mahdollisimman paljon tykkäyksiä vaan olisi mukava tietää, mitä ajatuksia siellä ruutujen takana herää. Tietysti sekin on mukavaa, että vaikka sitten kohteliaisuussyistä ette lyttää kirjoittajaa ja hänen pohdintojaan.

Mitäs sitten on tullut tehtyä? Olen tehnyt kaikenlaisia normihommia tilalla, viettänyt enemmän aikaa mieheni ja lasteni kanssa, opiskellut, tutustunut uusiin ihmisiin, panostanut enemmän ruokaan, liikkunut luonnossa, valokuvannut, herätellyt henkiin hiipuneita harrastuksia − ja nauttinut! En ole ankarasti stressannut, ja parturissakin tuli käytyä vasta tänään seitsemän kuukauden tauon jälkeen.
 
Green Care -opinnot ovat jo tässä vaiheessa antaneet hyvin paljon. On saanut keinoja oman hyvinvoinnin lisäämiseen, oppinut pysähtymään hetkeen ja tunnistanut itsessään piirteitä, jotka ovat painuneet unohduksiin tai sitten ilmestyneet omaan persoonaan ja ajatusmaailmaan uusina. Luonto on hyvinvoinnin lähteenä niin suuri asia, että vaikka se ehkä on historian kehityskulkujen saatossa useilta unohtunut, uskon ja toivon siitä löytyvän voimaa ja keinoja kaikkien elämänlaadun parantamiseksi.

Varmasti moni tietääkin ammattini, mutta olen siis varsinaiselta ammatiltani opettaja. Opintovapaani on myös mahdollisuus tarkastella ammatinvalintaani ja koulumaailmaa välillä kauempaa tai toisesta näkökulmasta. Varmasti jokaisella työyhteisöllä ja alalla ovat omat erityispiirteensä, mutta ehkäpä yhteistyöstäkin huolimatta meillä on vain epämääräisiä mielikuvia muiden töistä ja työpaikoista (vaikka ne olisivat tulleet tutuiksi esimerkiksi asiakkaan, potilaan tai oppilaan roolissa). Opettajan ammatti ei ole ollut itselleni koskaan unelma vaan mahdollisuus, johon liittyy hyviä ja huonoja puolia. Ihmisten kohtaaminen, suunnittelu ja toisaalta melko vapaat kädet ovat ehdottomasti plussaa. Toisinaan älyttömästi energiaa vaativa vuorovaikutus ja liian pienet resurssit epärealististenkin tavoitteiden ja toiveita kyljessä ovat liikaa.  
 
Toisaalta olen nyt tietoisesti vältellyt opettamiseen ja kasvattamiseen liittyviä asioita, vaikka tietysti omien lasten myötä se ei olekaan ollut sinänsä mahdollista tai edes toivottavaa. Syksyllä sattui kuitenkin surullinen tapahtuma, joka nosti mieleen monia ajatuksia ja muistoja: entinen oppilaani kuoli yllättäen liikenneonnettomuudessa. En väitä muistavani iäti oppilaideni nimeä, mutta jokainen on ollut ihmisenä iso osa elämääni tiettynä hetkenä ja vaikuttanut ajatuksiini, suunnitelmiini ja tekemisiini paljon.

Opintovapaani on nyt noin puolessavälissä. Maatilallamme tämän pitäisi tarkoittaa pahimpien kiireiden helpottamista, mutta omassa arjessani näyttää jokseenkin siltä, että olen suhtautunut ajankäyttööni taas kerran liian optimistisesti. No mutta toisaalta, eipä kaikkea tarvitse mahduttaa elämään juuri nyt.