Tämä viikko on ollut täälläpäin syyslomaviikko. Arjessamme se on näkynyt lähinnä siten, että lapset eivät ole olleet koulussa. Jossain vaiheessa suunnittelimme syksyllä reissua ulkomaillekin asti, mutta lopulta kävimme häthätää yhden yön kylpyläreissulla. Pieni paussi oli oikein tervetullut, mutta kyllä sitä kaipaisi (tai ainakin isäntä kaipaisi) vähän pidempää irtiottoa arkikuvioista ja pihapiiristä.
Tulomatkalla satoi ensimmäistä kertaa tänä syksynä vähän räntää, mikä taas muistutti, että eipä tässä toisaalta lomailemaan ehtisikään. Pitää esimerkiksi pistää talvilaitumet kuntoon, tehdä hiehoille katosta, vierottaa kevään vasikat, rakentaa possuille navetan päätyyn talvipaikka ja tehdä peltotöitä. Välillä aikaa tuntuu olevan lähes tarpeeksi, mutta sitten taas työt lykkääntyvät pienten, harmittavien oikkujen seurauksena tai isompien keskeytysten, kuten kaikkien peltolohkojen ylimääräisten EU-tarkastusten vuoksi.
Vasikat erotetaan seitsemän-kahdeksan kuukauden ikäisinä. Tähän on alettu valmistautua tänä vuonna tuomalla erotusaitaus laitumen sisälle. Nyt se on vielä auki, jotta karja voi vapaasti käydä aitaelementteihin tutustumassa ja samalla ikävä kyllä raaputtelemassa päätään putkiin, mutta onneksi vielä ei ole korvamerkkejä irtoillut. Aiemmin vasikat on erotettu kauas emoistaan, jolloin pari päivää on tainnut kuulua meiltä tavallista kovempaa metakkaa kylille. Katsotaan nyt sitten, että kuinka tällainen lempeämpi erotus toimii. Vai toimiiko ollenkaan? Emot pääsevät nimittäin kokemuksemme mukaan yllättävän korkeista aidoista halutessaan yli.
Varsinkin ylämaankarjan kanssa puuhastelu tapahtuu usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Aiemmin tänä vuonna olimme ajatelleet siirtää nuoret hienot naapuritilalta lainatun kuljetuskärryn avulla metsälaitumelle, mutta se ei onnistunut ollenkaan. Eläimet eivät yksinkertaisesti suostuneet menemään kärryn kyytiin hyvällä tai pahalla. Kärryssä oli sama vika kuin samaan tarkoitukseen kaksi vuotta sitten hankitulla vanhalla hevoskuljetusautolla, eli korkea lava, johon pitäisi nousta. Meille tarpeeton hevosauto on muuten myynnissä, vink vink…
Hiehot täytyi siirtää sitten pareittain omassa käsittelyhäkissämme traktorin avulla ilmojen halki. Tällainen käsittelyhäkki on sinänsä hyvä, ja tiettyihin tarkoituksiin sitä nuorilla eläimillä käytämmekin, mutta sitten taas aikuiset lehmät sonneista puhumattakaan eivät valtavine sarvineen siihen sovi. Ja niin joo, täytyy muuten vielä ennen talvea jotenkin siirtää ne hiehot sieltä metsälaitumelta takaisin lähemmäs. Veikkaanpa vaan, että niitä voi olla jokseenkin hankala houkuttaa vapaudesta takaisin pienempiin piireihin. Pääsisiköhän lopulta helpommalla, jos aitaisikin laitumelta johtavan tien reunat ja ohjaisi löntystämään ne takaisin kotiin?
Työn lomassa on tullut ikuistettua eläimille arkisia käytännönpuuhia, jotka omaan silmään näyttävät söpön helliltä hetkiltä: imetystä, toisten haistelemista ja karvan putsaamista. Ja ovathan nämä varmasti eläimillekin läheisyyttä tuovia asioita. Hinkkiksellä ja Vinkkiksellä on siis tapana etsiä ja syödä toistensa karvojen seasta aamulta jääneet viljat, ja vasikathan nyt juovat maitoa kai edelleen pitkin päivää, vaikka varsinaista tarvetta ei siihen olisikaan. Sonnikuva on sinänsä harvinainen, koska useimmiten ne pitävät toisiinsa hieman etäisyyttä tai mittelevät voimiaan.
RSS Feed