Kesäkuulumiset (osa I)

Tässä vaiheessa vuotta tuntuu luonnolliselta tarkastella, miten kesä on tähän mennessä sujunut, suunnitelmat toteutuneet ja mitä on vielä odotettavissa ennen syksyä. Viime kesä ei suosinut säillään Keski-Pohjanmaata ja tämä kesä on ollut ainakin yhtä sateinen. Yksi vähän pidempi pouta- ja hellejakso on ollut, mutta on myös saatu todella rankkoja vesikuuroja. Pelloilla ovat lainehtineet lammikot ja ilmeisesti vesi on ollut sisätiloissakin ongelma joillain tiloilla. Tässä viikon aikana on ukkospilviä eksynyt tämän tilan lähettyville ja päälle. Heinäkuussa uutisoitiin medioissa näyttävästi Hämeenkoskella salamaniskuun kuolleista 13 hiehosta. Meilläkin ukkonen on tehnyt tuhojaan, sillä yksi tilamyymälämme jääkaapeista rikkoutui. Vakuutus onneksi korvaa rahallisia menetyksiä, mutta viimeinen erä villisika-chorizoa tuhoutui. Se jos mikä harmittaa, koska tuote oli yksi tämän emännän suosikeista. No toiveita tietysti on, että aikanaan saamme vastaavaa villasiasta, mutta mangalitzojen kasvatus on yhtä hidasta puuhaa kuin ylämaankarjankin.   

Meillä on tällä hetkellä kolme villasikaa (kaksi emakkoa ja yksi karju). Lihan perään on jo tullut kyselyitä, mutta valitettavasti porsaitakin saamme odottaa vielä aika tovin: Einari-karju voi tutustua kunnolla Hinkkikseen ja Vinkkikseen vasta puolen vuoden kuluttua, ja ehkäpä ensi kesänä voisi tulla ensimmäiset pahnueet. Siitä sitten puolentoista tai parin vuoden kuluttua possut ovat sopivassa teurastusiässä, joten huh huh.
 
Ylämaankarjan kanssa aikaisempiin kesiin verrattuna suurin ero on ollut laitumen pysyvyys. Viljelykierron vuoksi talvilaitumen takana olevat pellot ovat olleet viljalla, joten sinne ei ole ollut lehmillä asiaa. Ne ovat olleet nyt sitten tässä ihan kotimme vieressä. Lauma tuntuu syövän pellolla siellä sun täällä pitkin päivää ja aina välillä paalissa ollutta heinää, mutta lähes joka ilta yhdeksän jälkeen ne ovat siirtyneet laitumen kulmaan, joka on juuri olohuoneen ikkunoidemme kohdalla. Siitä on sitten aitiopaikalta tullut seurailtua, kuinka emot ovat rauhassa syöneet ja liikkuneet aina vaivihkaa paikoiltaan eteenpäin, vasikat iltavillissään välillä kirmailleet sinne tänne ja sonni kulkenut tarkistelemassa lehmiä tai liimaantunut kiinteästi jonkun mielitietyn viereen.

Eläinten siirtely haluttuun paikkaan ei ole aina helppoa.  Töitä on tehty tänäkin vuonna niin karjan, vuohen kuin possujenkin suhteen. Yhtenä aamuna etupihalla odotteli iso osa ylämaankarjan laumastamme, kun avasin ulko-oven. Ilmeisesti ne olivat kuljeskelleet jo yöstä lähtien, sillä jälkiä löytyi joka puolelta pihaa. Heräsin kyllä yöllä epämääräiseen töminään, mutta isännän mielestä se ei ollut mitään. Minun täytyi kuitenkin käydä katselemassa ikkunoista ja kurkkaamassa ulko-ovesta. Jälkikäteen ajateltuna silmälasien jättäminen unenpöpperöisenä matkasta oli sinänsä virhe.  Isot karvaiset möhkäleet olisin kyllä varmaankin jotenkin huomannut ja säikähtänyt, mutten nurmeen painautuneita sorkankuvia. Teoriamme mukaan ne kaatoivat yöllä vanhan isännän tekemän hiiligrillin ja pakenivat uskaltautuen vasta myöhemmin uudestaan takaisin. Isännällä on kyllä oma kutsuäänensä laumalle, jota ne yleensä seuraavat heti, mutta se toimii lähinnä normaaliolosuhteissa.

Karkaileva Jussi-pukkimme jäi epähuomiossa talvilaitumelle (piiloon) kesän alussa, kun lehmät siirrettiin kesälaitumelle. Öisin se sitten hiipparoi ympäri pihapiiriä ja kävi välillä kylvetyillä viljapelloilla tutkimusretkillä, koska talvilaitumella ei enää ollut sähköä saati aitaakaan joka paikassa. Jussihan ei anna ottaa itseään suosiolla kiinni ja karttelee varsinkin isäntää. Eräänä päivänä kesäkuussa päätin sitten lasten kanssa yrittää viekkaudella saada se myös kesälaitumelle. Päätimme toteuttaa menetelmää ”mitä vuohi tekisi”. Avasin kesälaitumelle johtavan veräjän, jonka viereen keräsin esteitä samalla, kun lapset lähtivät lähestymään metsänreunaa ja Jussia. Sitten hiivin mahdollisimman salaa Jussin ja lasten taakse, ja kun vuohipukki oli saatu suuntaamaan kulkunsa kohti veräjää, juoksin vasemmalta koukaten Jussin perään, ja se rynnisti minkä sorkistaan pääsi oikeaan paikkaan.
 
Villapossujamme olemme siirtäneet paikasta toiseen kuljetuslaatikolla, jota liikutellaan traktorilla. Siat ovat erittäin kiinnostuneita ruuasta, ja erilaisilla herkkupaloilla ja toisinaan ihan tavallisella ruuallakin ovat possut siirtyneet laatikkoon yllättävän helposti. Toivotaan, että ruuan vetovoima on yhtä hyvä, kun niitä pitäisi houkutella tässä piakkoin ensimmäiseen rokotukseen.
 
Tässä kirjoittaessa on samalla muistunut mieleen koko ajan lisää asioita, joten ehkäpä on paikallaan jakaa muistelot ja kuulumiset useampaan osaan. Tai onko sinulla jokin aihe, josta haluaisit kuulla? Tätäkin juttua kirjoittaessa vesi ropisee vasten peltikattoamme, mutta ehkäpä jo ensi viikolla saamme taas nauttia auringosta − sääennusteista huolimatta.