Hinkkis ja Vinkkis

Loppujen lopuksi meille onkin tulossa kaksi villasikaa eli mangalitzaa, ja tietysti nimetkin on jo päätetty: Hinkkis ja Vinkkis. Idea nimiin tulee vanhasta suomalaisesta sadusta Taivas putoaa. Sadussa on kylläkin yksi Hinkkisvinkkis-niminen sika, mutta onneksi nimen voi näppärästi puolittaa. Itse asiassa tarinassa esiintyy vaikka mitä eläimiä, joten ehkäpä meillä joskus voisi olla myös kissa Kirnau hoh hoh hoo tai kana Kaakernappi. Satu on osa suullisena maasta ja kulttuurista toiseen kiertänyttä kansanperinnettä, jossa jotain aina säilyy ja jotain muuttuu.
 
Tarina on vanhasta Iloinen eläinkirja -teoksesta, josta ainakin minulle on jo pienenä satuja luettu. Satukirja on alkujaan ilmestynyt 1940-luvulla ja uudempiin painoksiin on lisätty kuvia ja muokattu jonkin verran tekstiä. Sivujuonteena voisi vielä mainostaa teoksen yhtä tarinaa, jonka hupaisuus perustuu sekaannukseen. Siinä karhu matkaa läpi valtakunnan kärryissä, mutta pokkurointi- tai kunnioitusinnostuksissaan ihmiset luulevat häntä kuninkaaksi. Teos on ollut viime aikoina suosittua lukemista meillä ja luinpa muuten yhden saduista noin sadalle kuulijallekin viime viikolla.

Taivas putoaa

Olipa kuninkaalla kerran kananmuna, ja se muna oli tiv vou vou vou vou, ja siitä munasta tuli kana , ja sen kanan nimi oli Kaakernappi ja se muna oli tiv vou vou vou vou.
 
Niin se kana meni pähkinälehtoon ja nokki jyviä pähkinäpuun alla. Mutta Kettu Repolainen heilutti pähkinäpuuta − ja kopsis, sanoi pähkinä ja putosi kanan päähän. ”Mitäs tämä on?” sanoi Kana Kaakernappi. ”Taivas putoaa! Minun pitää mennä kertomaan kuninkaalle.” Ja se kana Kaakernappi lähti juoksemaan, juoksi, juoksi, juoksi, tuli Kukko vastaan, ja sen kukon nimi oli Kuukernuppi, kana oli Kaakernappi, ja se muna oli tiv vou vou vou vou.
 
”Minne matka?” sanoi Kukko.
”Minä menen kertomaan kuninkaalle, että taivas putoaa, Kukko Kuukernuppi”, sanoi Kana Kaakernappi.
”Kukas on sellaista sinulle sanonut, Kana Kaakernappi?”
”Eipä kukaan, mutta pähkinä putosi niskaani”, sanoi Kana Kaakernappi.
”Juostaan sitten”, sanoi Kukko Kuukernuppi. Ja Kukko Kuukernuppi lähti juoksemaan. Juoksivat, juoksivat, juoksivat, tuli kissa vastaan, ja sen kissan nimi oli Kirnau hoh hoh hoo, ja kukko oli Kuukernuppi, kana oli Kaakernappi, ja se muna oli tiv vouv vou vou vou.
 
”Minne matka, Kukko Kuukernuppi?” sanoi kissa.
”Minä menen kertomaan kuninkaalle, että taivas putoaa, Kissa Kirnau hoh hoh hoo”, sanoi Kukko Kuukernuppi.
 ”Kukas on sellaista sinulle sanonut, Kukko Kuukernuppi?”
”Kana Kaakernappi.”
”Ja kukas on sellaista sinulle sanonut, Kana Kaakernappi?”
”Pähkinä putosi niskaani.”
”Juostaan sitten”, sanoi Kissa Kirnau hoh hoh hoo. Ja Kissa Kirnau hoh hoh hoo lähti juoksemaan. Juoksivat, juoksivat, juoksivat. Tuli sika vastaan, ja sen sian nimi oli Hinkkisvinkkis, ja kissa oli Kirnau hoh hoh hoo, ja kukko oli Kuukernuppi ja kana oli Kaakernappi ja muna oli tiv vouv vou vou vou.
 
”Minne matka, Kissa Kirnau hoh hoh hoo?” sanoi sika.
”Minä menen kertomaan kuninkaalle, että taivas putoaa, Sika Hinkkisvinkkis, sanoi Kissa Kirnau hoh hoh hoo.
”Kukas on sellaista sinulle sanonut, Kissa Kirnau hoh hoh hoo?”
”Kukko Kuukernuppi.”
”Ja kukas on sellaista sinulle sanonut, Kukko Kuukernuppi?”
”Kana Kaakernappi.”
”Ja kukas on sellaista sinulle sanonut, Kana Kaakernappi?”
”Pähkinä putosi niskaani.”
”Juostaan sitten”, sanoi Sika Hinkkisvinkkis. Ja Sika Hinkkisvinkkis  lähti juoksemaan. Juoksivat, juoksivat, juoksivat.  Tuli pukki vastaan, ja sen pukin nimi oli Pökökökö, ja sika oli Hinkkisvinkkis, kissa oli Kirnau hoh hoh hoo, ja kukko oli Kuukernuppi ja kana oli Kaakernappi ja muna oli tiv vouv vou vou vou.
 
”Minne matka?” Sika Hinkkisvinkkis?” sanoi pukki.
”Minä menen kertomaan kuninkaalle, että taivas putoaa, sanoi Sika Hinkkisvinkkis.
”Kukas on sinulle sellaista sanonut, Kissa Kirnau hoh hoh hoo?”
(Sitten tuli vastaan Lehmä Jamakrama, mutta minä en viitsi siitä tähän kirjoittaa − saat itse keksiä, mitä se sanoi. Ja sitten tuli Härkä Huskispuskis, enkä minä sitäkään kerro, koska kaikki kävi aivan samalla tavalla.)
 
Mutta kun he saapuivat metsään, oli siellä Kettu Repolainen, ja Kettu Repolaisella oli seitsemän pientä poikaa, ja ne istuivat pesänsä laidalla ja Kettu Repolainen nauroi, kaikki pienet pojat nauroivat, ja silloin kaikki eläimet huomasivat, ettei maailmaloppu ollut lähelläkään. Ja härän nimi oli Huskispuskis ja lehmän nimi oli Jamakrama ja pukin nimi oli Pökökökö ja sian nimi oli Hinkkisvinkkis ja kissan nimi oli Kirnau hoh hoh hoo ja kukon nimi oli Kuukernuppi ja kanan nimi oli Kaakernappi, mutta muna oli tiv vou vou vou vou.


Haavio, Martti 1971. Iloinen eläinkirja eli kaksitoista viisasta mestaria. Seitsemäs painos. Porvoo: WSOY.